perjantai 1. tammikuuta 2016

Kusenkeltainen ja laitosvaltainen Suomi

Sanotaan, että Suomi on demokraattinen maa. Demokraattiset maat on merkitty alla olevaan karttaan vihreällä. Niihin on merkitty myös Suomi. Punaisella on merkitty taas autoritääriset maat. Keltaisella taas rajoitetusti demokraattiset maat. Väittäisin, että Suomi on lumedemokratia. Siis rajoitetusti demokraattinen valtio. Eli se kuuluisi keltaisten maiden joukkoon. Oikein kusenkeltainen maa isolla K:lla!
























Nostan alla esiin muutamia esimerkkejä. Ne eivät tietenkään kerro kaikkia kauheuksia, mutta päästään ainakin alkuun. Kyseenalaistan väitteen siitä, että Suomi on demokraattinen oikeusvaltio.

Demokraattisissa maissa ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Voidaan kysyä miksi jotkut ihmiset ovat eriarvoisia lain edessä? Miksi toisille on eri oikeudet kuin muille? Miksi jotkut ovat ns.
b-luokan kansalaisia?

Esimerkkejä b-luokan kansalaisista ovat lastensuojelutapaukset. Heitä pidetään b-luokan kansalaisina esimerkiksi julkisen vallan toimesta. Tämä ilmenee esimerkiksi avohuollon tukitoimissa. Niitä ei aina ole tarjolla tai ne eivät ole riittävän laadukkaita. Lain mukaan avohuollon tukitoimet ovat ensisijaisia (ennen huostaanottoa). Puuttumisen kansalaisen elämään tulee siis olla mahdollisimman lievää.

Kirjoituksessani ”Viranomainen ja demokratia” nostan esiin Tsernobil-uhrin sosiaaliturva-oikeudet Venäjällä. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin totesi tapauksen Burdov v. Venäjä tuomiossa, että oikeusvaltion keskeistä periaatetta oli rikottu (tuomion toimeenpano). Valtio perusteli loukkausta ”resurssipulalla”. Suomessakin demokraattisten oikeuksien puutetta perustellaan resurssipulalla. Ko. kirjoituksessani nostan esiin kuinka jotkut kunnat eivät aina toimeenpane hallinto-oikeuden päätöksiä viivytyksettä. Samanlainen probleema meilläkin kuin Burdov – tapauksessa. Mitäs me Venäjää arvostellaan?

Meilläkään ei näet oikeusvaltio toimi. Viranomaiset eivät noudata lakia. Tästä on useita eri esimerkkejä. Yksi niistä on lastensuojelu. Tyyppillisessä tapauksessa viranomaiset vetoavat resurssipulaan kun lakisääteisiä palveluja pitäisi myöntää asiakkaalle. Kun palvelut eivät toimi lain vaatimalla tavalla niin sitten lapsia huostaanotetaan. Tästäkin em. kirjoituksessa.

Venäjällä ei ihmisoikeudet toteudu niin kuin pitäisi. Maa on kuitenkin kehittyvä demokratia. Esim. Takaahan se valitusoikeuden ihmisoikeustuomioistuimeen kansalaisilleen kuulumalla Euroopan ihmisoikeussopimukseen.

Kirjoituksessani ”Lastensuojelun autoritäärisyys” nostan esiin THL:n tutkimuksen ”Vaarantunut suojeluvalta”. Sen havaintojen mukaan suomalainen lastensuojelu on kadottamassa demokraattisen vallankäytön periaatteet. Blogistani voi lukea myös paljon muita lain rikkomisia. Esimerkiksi kuntouttavan työtoitoiminnan saralla.

Paljon on kuitenkin myöskin saavutettu tässä entisessä suojeluskuntafasistien maassa, joka loukkaa ihmisoikeuksia ja on tehnyt yhteistyötä natsi-Saksan kanssa. Suomessa on aika hyvä lainsäädäntö monessa asiassa, mutta se toteutuu vaihtelevasti ja valvonta on riittämätöntä.

Eräässä lastensuojelulaitoksessa on ollut asiakkaan mukaan jopa joukkorangaistuksia. Rajoitukset tulee lain mukaan arvioida yksilöllisesti. Lisäksi Suomessa on olemassa laitosvallan kielto. Sen mukaan laitoksessa asuvien ihmisoikeuksia ei voida rajoittaa laitoksen omilla säännöillä. Sääntöjä saa toki olla, mutta ne eivät saa olla lain kanssa ristiriidassa. Lain on oltava kaikille sama.

Laitosvallan kieltoa rikkovat monien eri laitosten ohjeet. Ne ovat myös autoritäärisia. Esimerkiksi kiellot pukeutumiseen ja ulkonäköön liittyen. Myös Pohjois-Koreassa on iltapäivämedian mukaan tällaisia rajoituksia. Laitoksiin suljetuilla on täsmälleen samat perusoikeudet kuin muilla. Niitä voidaa rajoittaa vain lailla erikseen. Jossain lastensuojelulaitoksissa on kielletty esim. tietynlainen rap-musiikki. Sanat tyyliin: ”Pikku pirihuora: Sossu se mukulan lastariin pisti”. Myös natsit kielsivät rappiomusiikkia. Lastensuojelussa on siis samoja piirteissä kuin autoritäärisessa maassa. Eräältä nuorelta takavarikoitiin Lokakuun liikkeen aktiivie(n) mukaan jopa lakikirja.

Sekin voidaan katsoa kuuluvan nykyaikaiseen demokratiaan, että esimerkiksi mielisairaalassa potilaalla on oikeus käyttää nettiä ja kertoa siellä harhaisia juttujaan mielipiteen vapauden nimessä. Kaikki eivät ymmärrä esimerkiksi vankien ihmisoikeuksia, mutta nekin kuuluvat oikeusvaltioon laitosvallan kiellon hengessä. Vangit saavat esimerkiksi mennä naimisiin. Se on hallinnollinen prosessi. Oikeusvaltiossa saa myös viranomaistapaamiset kuvata. Lue lisää: Viranomaiset saisi pistää perusoikeuskurssille. Viranomaismafia tarjoaa teille linkin seuraavaan kirjoitukseen: "Saako se nauhoittaa? Kyseisen blogitekstin kirjoittajalla oli sanaharkkaa työvoimaviranomaisten kanssa palaverin nauhoittamisesta. 

Suomi on saanut myös oikeusministerin, joka ei ymmärrä oikeusturvaa saati laitosvallan kieltoa. Hän taannoin ihannoi kuolemantuomiota vaikka se on perustuslain ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen vastainen. Hän ihmetteli myös sitä, että edes murhatuomio ei keskeytä turvapaikka – ja oleskelulupaptosessia. Ei keskeytäkään, mutta vanki tullaan myöhemmin karkoittamaan ulkomaalaislain perusteella mikäli häntä ei odota kohtuuton kohtelu kotimaassaan. Turvapaikkakysymys, oleskelulupa ja karkoittaminen on siis hallinnollinen prosessi, jota ei voida käsitellä rikosprosessin yhteydessä. Se on vähän niinkuin ne vankilahäät.

Vaikka oikeusturva on myöskin sivistysporvarillinen arvo, niin sitä ei ymmärtänyt tai halunnut ymmärtää aikanaan kokoomuksen oikeusoppinut oikeusministeri Jussi Järventaus (lähde), joka ehdotti, että eläinaktivisteilla ei olisi oikeutta valtion kustantamaan oikeusapuun. Viis oikeusvaltion takaamasta yhdenvertaisuudesta kunhan kettutyttöjä saa kiusata.

Suomessa elää edelleen erityisen vallanalaisuuden käsitteen henki. Sen mukaan ihmiset eivät ole yhdenvertaisia lain edessä vaan heitä luokitellaan eri kasteihin. Siinä on saksalaisen oikeustieteen henkeä (lähde: Aaro Ahtee: Hallinto-oikeudellinen vapaudenriisto, Suomalaisen lakimiesyhdistyksen julkaisuja, Väitöskirja 1950). Saksassa ihmisten luokittelu johti pahimmillaan keskitysleireille. Esimerkiksi juutalaisilta riistettiin kansalaisoikeudet. Suomessa taas on ihmisiä tuomittu menettämään kansalaisluottamuksensa (esimerkiksi kommunisteja).

Erityinen vallanalaisuus näkyi oikein hyvin esimerkiksi irtolaislaisuuteen liittyvässä lainsäädännössä, jonka mukaan aikuisia ihmisiä huostaanotettiin pakkotyöhön työlaitoksiin. Yhteiskunnan huoltoapua saaneilla ei ollut esimerkiksi äänioikeutta.

Irtolaislaki oli ns. luokkalaki. Esimerkki nykyajan luokkalaista on laki kuntouttavasta työtoiminnasta. Perustuslakiasiantuntija totesi toimeentulotuen vastikkeellistamisen vuonna 1997 perustuslain vastaiseksi. Häntä ei eduskunnan perustuslakivaliokunnassa otettu ratkaisevalla tasolla huomioon. Vastikkeellista sosiaaliturvaa ovat kehuneet mm. porvarit ja persut. Työmies Hakkarainen vaati sitä joskus nuorille yritysten hyödyksi. Nyt perussuomalaiset vaativat sitä vastaanottokeskuksiin. Luokkalait palaavat ja uusfasismi nousee.

Rasismi ja fasismi ovat porvarillisen ylivallan ilmentymiä. Ne kuuluvat kapitalismin maastovaihteeseen, jonka avulla työläista sorretaan. Fasismi edustaa kapitalisteille valevasemmistoa, jolla köyhiä höynäytetään. Saksanjuutalaisen filosofin Hannah Arendtin mukaan natsismi ammensi voimansa kapitalistisen tuotannon ylijäämää ympäri maailmaa levittäneestä imperialismista sekä sitä tukeneista rotuteorioista. Hän on todennut: ”Normaalien ihmisten normaalisuus estää pitkäksi aikaa tehokkaimmin totalitaaristen joukkorikosten paljastumisen”.

Kirjoitettu ja lähetetty Lokakuun liikkeelle 1.1.2016

keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Kanteluduunia

Kirjoitin vuosi sitten kuntouttavasta työtoiminnasta mm. Nokialla. Lue tästä. Nokian (ja Tampereen) osalta (sekä kanteluni johdosta) apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja on antanut asiaan päätöksen 17.12.2015. Lue päätös tästä.

Hän on todennut laittomuuksia. Alla on herkullisimpia kohtia päätöksestä kuvakaappauksena.










KÄ: Köyhäinhoito, kontrolli ja antifasismi

Otsikon mukainen kirjoitukseni on ilmestynyt Kansan äänen joulunumerossa (6/2015). Lue lehtijuttu klikkaamalla tästä.

lauantai 19. joulukuuta 2015

Kuntouttavaan duuniin ja lapset huostaan

Hallitus esittää työttömien lasten päivähoito-oikeuden rajaamista. Ehdotettu muutos rajaisi päivähoito-oikeutta muilta kuin päätoimisesti työskenteleviltä tai opiskelevilta vanhemmilta. Tämä tarkoittaa myös sitä, että erilaiset ei-työsuhteiset työntekijät eivät saisi oikeutta täyteen päivähoitoon. Heitä ovat kuntouttavassa työtoiminnassa mukana olevat ja muut erilaiset työharjoittelijat.

Tutustumalla vaikkapa tapaan, jolla kuntouttava työtoiminta on Suomessa järjestetty niin huomaa, että se on monesti ihan oikeaa työtä raskaudeltaan. Lisäksi kuntouttavan työtoiminnan kriteeri on se, että sitä ei voida käyttää muuta kuin jollain tapaa toimintakykyrajoitteisiin. Silti sitä on kohdistettu ihan normi pitkäaikaistyöttömiin.

Kuntouttavasta työstä on tullut yleinen automaatti, jolla kunta saa vältettyä oman maksuosuutensa työmarkkinatuesta. Kun työttömiä on "aktivoitu" ja tilastot kaunistuvat niin kunnalle ei lankea maksuosuutta. Lue lisää.

Kuntoutujien lapsilla ei nyt siis olisi oikeutta täyteen päivähoitoon. Jos oletetaan, että kuntoutujissa on paljon toimintakykyrajoitteisia kuten laki vaatii, niin eikö täysi päivähoito olisi hyvä juttu? Puhumattakaan siitä, että tällainen työ vastaa monesti oikeaa työtä.

Saa nähdä paljonko lasten huostaanotot tulevat lisääntymään tällaisen luokka - ja kontrollipolitiikan ansioista. Lasten sijoitukset kodin ulkopuolelle ovat 20 vuodessa tuplaantuneet. Hyvä iskulause voisi olla mustalla huumorilla höystettynä "kuntouttavaan duuniin ja lapset huostaan".

Onneksi eduskunnan apulaisoikeusasiamies on kerennyt tyrmäämään esityksen. Hän toteaa hesarin mukaan "ettei lapsia voi asettaa erilaiseen asemaan yksinomaan taloudellisten seikkojen, kuten valtion ja kuntien säästötarpeiden takia, koska se ei ole perusoikeuksien kannalta hyväksyttävä peruste".

Apulaisoikeusasiamies viittaa mm. perustuslain syrjintäkieltoon. Sen mukaan ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Lasten kohdalla tämä ilmenee mm. siten, että kaikilla lapsilla on yhtäläiset oikeudet peruspalveluihin. Perustuslaki on siis köyhän turva.

Suomessa on ennenkin luotu lapsiperheiden luokkayhteiskuntaa ihmisoikeuksista piittaamatta. Operaatio Pohjanmaa - hankkeessa lapsia otettiin punaleskiltä huostaan. Tämä todetaan kirjassa Punaorvot 1918. Huostaanotot painottuvat nykyäänkin köyhiin perheisiin. Lastensuojelun luokkaluonne on siis säilynyt.

tiistai 15. joulukuuta 2015

Pikkujenkkilän Jimmy Crow - lait

Ilta-Sanomat uutisoi 13.12.2015 kuinka arabimediassa on tuotu esiin Suomesta mm. turvapaikanhakijoiden pakkotyö.
Uutisessa todetaan mm. seuraavaa: "Alkuviikosta Suomen hallitus kertoi erilaisista maahanmuuttopolitiikkaa kiristävistä toimista. Työ- ja oikeusministeri Jari Lindström ilmoitti, että turvapaikanhakijat laitetaan tekemään töitä, esimerkiksi osallistumaan risusavottaan tai vastaanottokeskuksen kunnostamiseen."

Kirjoituksessani Alaluokkien aktivointia olen tuonut esiin perusoikeusnäkökulmaa tähän asiaan. Tällainen suunniteltu pakkotyö on perusoikeuksien vastaista.

Työn eetoksen kannaltahan tämä ei uutta sinänsä olisi. Suomessa on paljon myös muita ryhmiä, jotka kuuluvat pakkotyön piiriin. Heitä ovat mm. kuntouttavan työtoiminnan asiakkaat (mm. pitkäaikaistyöttömiä), erilaiset työharjoittelijat ja jopa mielenterveyskuntoutujat.

8.12.2015 annetussa Hallituksen turvapaikkapoliittisessa toimenpideohjelmassa todetaan kohdassa 8 seuraavaa: "Selvitämme mahdollisuudet maahanmuuttajien sosiaaliturvajärjestelmän muuttamiseksi siten, että myönteisen oleskeluluvan saaneet turvapaikanhakijat eivät kuulu asumisperusteisen sosiaaliturvan piiriin, vaan heillä on oma erillinen kotouttamisjärjestelmä."

Veikkaanpa, että ei tule menemään perustuslain vuoksi läpi. Perustuslain mukaan ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Suomen ei pidä olla sellainen maa, jossa luokitellaan ihmisiä eri kasteihin työelämässä tai muilla tavoin. Julkisen vallan tulee noudattaa ihmisoikeuksia.

Yleisestikin Euroopassa on lisääntynyt uusliberalismi. Uusliberalismin kautta voidaan siirtyä lopulta fasismiin. Näin kävi myös natsi-Saksassa. Kun luokkaerot lisääntyivät niin natsit nousivat valtaan. 

Uusliberalismi edustaa porvarismia. Fasismi on nimenomaan porvarillisen ylivallan muoto. Natsitkin olivat rikkaiden rahoittama valevasemmisto. Nämä Suomen fasistiset lait muistuttavat Amerikan Jimmy Crow - lakeja. Suomi onkin pikkuamerikka.

Porvarit hehkuttavat Saksan Hartz - työmarkkinauudistusta. Työttömien aktivointi ei ole missään johtanut työllisyyden lisääntymiseen. Se on vain moralisoivaa kontrollipolitiikkaa ja oikeistopopulismia.

Suomi on ennekin säätänyt fasistisia lakeja ja päätöksiä. Yksi niistä on yhteistyö Saksan kanssa toisessa maailmansodassa ja työleirihistoria. Mielestäni Suomen pitäisi hyvittää pimeä menneisyytensä lopettamalla fasistinen ja sortava kontrollipolitiikka kuten työttömien aktivointi.

30-luku on niin last season. Ei enää kaksia työmarkkinoita. Työ ei vapauta. Musta kolmio "epäsosiaaliset" tarkoittaa erilaisten alaluokkien kuten syrjäytyneiden ja romaneiden aktivointia natsien keskitysleireihin. Sininen kolmio tarkoittaa siirtolaisia (eli ulkomailta leireille tuotuja vankeja). Kontrollipolitiikka on fasismia.






lauantai 5. joulukuuta 2015

Alaluokkien aktivointia

Alaluokkien aktivointia on esimerkiksi
kuntouttava työtoiminta
Sosiaali - ja terveysministeri Hanna Mäntylä (ps) toteaa MTV:n nettiuutisessa seuraavaa:
" Nythän on ollut tässä vuosien mittaan nähtävissä, että kotouttamisessa ei ole onnistuttu. Eli meillä on selkeästi tällaisia ryhmiä, jotka vuosienkaan jälkeen eivät kykene elättämään itseään, vaan toistuvasti turvautuvat sosiaaliturvaan. Sellainen linja ei vain voi enää jatkua. "

Hänen mukaansa turvapaikanhakijoiden sosiaaliturvaa tulisi merkittävästi pienentää nykyisestä. Turvapaikanhakijat eivät kuitenkaan saa sen enempää sosiaalitukia kuin kantasuomalaisetkaan.

Mäntylän mukaan taloudellinen turva voi olla paljon muutakin kuin rahaa. Esimerkiksi tätä hän siis käyttää perusteluna väitteilleen. Tottakai taloudellinen turva voi olla paljon muutakin kuin rahaa. Se ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että ihmisiä on kohdeltava yhdenvertaisesti ja perustuslain mukaisesti.

Vastaanottokeskusten asukkaat eli turvapaikanhakijat saavat vastaanottorahaa. Maahanmuuttoviraston mukaan yksinasuvan vastaanottoraha on tällä hetkellä (2015) ilman aterioita 316,07 € ja aterioiden kanssa 92,64 €. Vuonna 2010 turvapaikanhakijoiden tuki muunnettiin toimeentulotuesta vastaanottorahaksi. Perustuslakivaliokunnan mukaan se vastaa perustuslain takaamaa viimesijaista toimeentuloa. Tämä on todettu valiokunnan lausunnossa 59/2010. Tuki on siis jo minimaalinen. Alemmas sitä ei saa. Se rikkoisi perustuslakia.

Toinen persu, oikeus - ja työministeri Jari Lindström taas ehdottaa hesarin mukaan seuraavaa:

” Takana on se ajatus, että turvapaikanhakija tekee jotakin avun eteen ja samalla osallistuu yhteiskuntaan”, Lindström sanoo. Hän pohtii voisivatko turvapaikanhakijat turvapaikkapäätöstä odottaessaan tehdä jotain yhteiskunnalle hyödyllistä työtä. "

Artikkelin mukaan työ voisi olla esimerkiksi risusavottaa. Perustuslain mukaan jokaisella joka ei kykene hankkimaan ihmiselämän edellyttämää turvaa on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon. Tämä todetaan perustuslain 19 pykälässä. Siinä todetaan myös mm. seuraavaa: Lailla taataan jokaiselle oikeus perustoimeentulon turvaan työttömyyden, sairauden, työkyvyttömyyden ja vanhuuden aikana sekä lapsen syntymän ja huoltajan menetyksen perusteella. Perustuslaki takaa myös elinkeinovapauden. 18 pykälässä todetaan mm. seuraavaa: Jokaisella on oikeus lain mukaan hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä, ammatilla tai elinkeinolla.

Voidaan siis kysyä, että vaarantuvatko perusoikeudet jos maahantulijat joutuvat risusavotaan? Oikeusministerin perusoikeustuntemuksen huomaa jo siitä, että hän suhtautuu myönteisesti kuolemantuomioon vaikka perustuslaki senkin kieltää. 

Suomalaiset työttömät ja maahantulijat sekä muut alaluokat (esim. alkoholistit) ovat samalla viivalla aktivointitrendin kanssa. Orjatyö koetaan yhteiskunnan rakentamiseksi. Ihan niinkuin sotienkin aikaan. Vuonna 1997 perustuslakiasiantuntija Martin Scheinin suhtautui kriittisesti aktivointitrendiin. Hänen mukaansa toimeentulotukilain muutos olisi pitänyt käsitellä perustuslainsäätämisjärjestyksessä. Niin ei tehty. Lue lisää tästä.

Myös viranomaiset saisi pistää perusoikeuskurssille. Viranomaismafia tarjoaa teille linkin seuraavaan kirjoitukseen: "Saako se nauhoittaa?" Kyseisen blogitekstin kirjoittajalla oli sanaharkkaa työvoimaviranomaisten kanssa palaverin nauhoittamisesta.

tiistai 1. joulukuuta 2015

Puvun voi viedä pesulaan

Ilta-Sanomat uutisoi 30.11.2015 kuinka valtiovarainministeri Alexander Stubb sai välikohtauksessa mukillisen limsaa päällensä. Lue uutinen tästä.

Tekoa on kauhisteltu jo demokratian loukkaamiseksi. Minäpä kerron tässä kirjoituksessani hieman vakavammista demokratian loukkauksista.

Tässä niistä esimerkkejä:

- Peruspalveluista on leikattu jo niin paljon, että se loukkaa demokratiaa. Viranomaiset rikkovat lakia resurssipulassaan. Porvarillinen demokratia on vain muodollista. Siinä valitsemme edustajia säätämään lakeja, joita viranomaiset eivät noudata. Sitten saamme tehdä heistä kanteluita ja valituksia kun vallan kolmijako ei toteudu. Suomi ei ole demokratia eikä oikeusvaltio.

- Porvarillisesta demokratiasta kertoo myös esim. lasten huostaanotot. Ne ovat julma ja fasistinen sekä luokkaerojen täyttämä bisnes. Yhteiskunnan palveluista (esim. mielenterveys – ja kuntoutuspalvelut mm. lapsille) on leikattu. Valviran mukaan meillä on lapsia, joita sijoitetaan kodin ulkopuolelle, koska palvelut eivät toimi. Heillä ei ole siis lastensuojelun tarvetta. Terveydenhuollon resurssipula ei ole huostaanoton syy. Lastensuojelu on päässyt myös luokkaeroista kertoviin tieteellisiin julkaisuihin. Lisäksi mielenterveysongelmaisilta vanhemmilta huostaan otetaan lapsia hatarin perustein. 

- Kirjoitin 2.11.2015 Lokakuun liikkeelle kauhustooria tästä (mielen)terveysfasismista. Lue tästä. Kirjoitan siinä mm. seuraavaa: Mielenterveyden keskusliitto on ottanut kantaa kuinka ”sosiaaliviranomaisella ei yleensä ole tarkkaa tietoa mielenterveysongelman laadusta, vakavuudesta eikä vanhemman oireiden senhetkisestä tilanteesta. Perusoletus näyttää olevan, että aiempi tai nykyinen mielenterveysongelma leimaa vanhemman vajavaiseksi huolehtimaan lapsestaan”.


- Valviran 10.11.2014 toimittamasta valvontahavaintoraportista selviää järkyttäviä asioita suomalaisen lastensuojelun tilasta. Aloitetaanpa psykiatrista hoitoa ja kuntoutusta tarvitsevista lapsista. Valvira toteaa raportin sivulla 14: ”Valvontaviranomaisten havaintojen mukaan sijaishuoltoon saatetaan sijoittaa lapsia, joilla on psykiatrista hoitoa vaativia ongelmia, mutta ei lastensuojelun tarvetta. Psykiatrisen hoidon ja jopa hoidon tarpeen arvioinnin edellytykseksi on saatettu vaatia lapsen huostaan ottamista ja sijoittamista pois omasta kodistaan. Viranomaisten tietoon on tullut esimerkiksi tapauksia, joissa psykiatrisen hoidon tai kuntoutuksen tarpeessa olevia lapsia tai nuoria sijoitetaan lastensuojelulaitoksiin. Lapsi tai nuori on voitu tällöin sijoittaa lastensuojelulaitokseen ilman varmuutta kyseisen yksikön henkilöstön riittävästä psykiatrisesta osaamisesta.”

Perustuslain mukaan jokaisella on oikeus riittäviin sosiaali - ja terveyspalveluihin. Myös hyvä hallinnon takeet turvataan perustuslaissa. Viranomaiset rikkovat lakeja jatkuvasti. Oikeistolaiset ovat ennenkin halveksuneet demokratiaa. Kimmo Sasin mielestä perustuslaista onkin tullut poliittinen lyömäase.

Julkiselta vallalta on lähtemässä oikeus toimia miten haluaa. THL:n tutkimuksessa Vaarantunut suojeluvalta on osoitettu kuinka lastensuojelu ei täytä demokraattisen valtion tunnusmerkkejä. Lue seuraava kirjoitukseni: Lastensuojelun autoritäärisyys

Demokratian keskeisin idea on se, että kansa valitsee edustajansa säätämään lakeja. Tämä ei kuitenkaan lopu siihen. Julkisen vallan on myös noudatettava näitä lakeja. Lisäksi perustuslaki takaa kaikille tietyt vähimmäisoikeudet, jotka eivät riipu vaalituloksesta. Niitä ovat mm. oikeusturva, sosiaaliturva ja terveydenhuolto. Kun kansaa ei kuunnella, niin se ottaa vallan omiin käsiin. Vaikka sitten limsalla.

Kirjoitin Lokakuun liikkeelle 29.9.2015 mm. seuraavaa artikkelissa Asianajaja Jean Boldt: "Kun talous murenee, niin murenee myös oikeusvaltio ja hyvinvointi. Kreikassa vasemmistoanarkistit pyörittävät omaa terveydenhoitotoimintaansa. Lue Voima-lehden juttu. Voima lehti on myös kirjoittanut suomalaisesta lastensuojelubisneksestä artikkelissa "Rahan löyhkä". Kun kerta lain turvaamat ihmisoikeudet eivät  toteudu, niin mitäpä jos kokeiltaisiin samaa Suomen lastensuojeluun. Esimerkiksi anarkistimartat voisivat tarjota niitä paljon puhuttuja kodinhoitopalveluita mistä on leikattu."

Julkisen vallan pitäisi noudattaa tarkoin lakia ja ihmisoikeuksia. Se kuuluu demokratiaan. Kumpi on suurempi demokratialoukkaus; limsan heitto valtiovarainministerin päälle vai perustuslain vastainen köyhien traumatisoiminen ja hautaan ajaminen? Puvun voi viedä pesulaan. Hautaan ajettuja ei saa enää takaisin ja traumoja on työlästä korjata.