tiistai 15. joulukuuta 2015

Pikkujenkkilän Jimmy Crow - lait

Ilta-Sanomat uutisoi 13.12.2015 kuinka arabimediassa on tuotu esiin Suomesta mm. turvapaikanhakijoiden pakkotyö.
Uutisessa todetaan mm. seuraavaa: "Alkuviikosta Suomen hallitus kertoi erilaisista maahanmuuttopolitiikkaa kiristävistä toimista. Työ- ja oikeusministeri Jari Lindström ilmoitti, että turvapaikanhakijat laitetaan tekemään töitä, esimerkiksi osallistumaan risusavottaan tai vastaanottokeskuksen kunnostamiseen."

Kirjoituksessani Alaluokkien aktivointia olen tuonut esiin perusoikeusnäkökulmaa tähän asiaan. Tällainen suunniteltu pakkotyö on perusoikeuksien vastaista.

Työn eetoksen kannaltahan tämä ei uutta sinänsä olisi. Suomessa on paljon myös muita ryhmiä, jotka kuuluvat pakkotyön piiriin. Heitä ovat mm. kuntouttavan työtoiminnan asiakkaat (mm. pitkäaikaistyöttömiä), erilaiset työharjoittelijat ja jopa mielenterveyskuntoutujat.

8.12.2015 annetussa Hallituksen turvapaikkapoliittisessa toimenpideohjelmassa todetaan kohdassa 8 seuraavaa: "Selvitämme mahdollisuudet maahanmuuttajien sosiaaliturvajärjestelmän muuttamiseksi siten, että myönteisen oleskeluluvan saaneet turvapaikanhakijat eivät kuulu asumisperusteisen sosiaaliturvan piiriin, vaan heillä on oma erillinen kotouttamisjärjestelmä."

Veikkaanpa, että ei tule menemään perustuslain vuoksi läpi. Perustuslain mukaan ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Suomen ei pidä olla sellainen maa, jossa luokitellaan ihmisiä eri kasteihin työelämässä tai muilla tavoin. Julkisen vallan tulee noudattaa ihmisoikeuksia.

Yleisestikin Euroopassa on lisääntynyt uusliberalismi. Uusliberalismin kautta voidaan siirtyä lopulta fasismiin. Näin kävi myös natsi-Saksassa. Kun luokkaerot lisääntyivät niin natsit nousivat valtaan. 

Uusliberalismi edustaa porvarismia. Fasismi on nimenomaan porvarillisen ylivallan muoto. Natsitkin olivat rikkaiden rahoittama valevasemmisto. Nämä Suomen fasistiset lait muistuttavat Amerikan Jimmy Crow - lakeja. Suomi onkin pikkuamerikka.

Porvarit hehkuttavat Saksan Hartz - työmarkkinauudistusta. Työttömien aktivointi ei ole missään johtanut työllisyyden lisääntymiseen. Se on vain moralisoivaa kontrollipolitiikkaa ja oikeistopopulismia.

Suomi on ennekin säätänyt fasistisia lakeja ja päätöksiä. Yksi niistä on yhteistyö Saksan kanssa toisessa maailmansodassa ja työleirihistoria. Mielestäni Suomen pitäisi hyvittää pimeä menneisyytensä lopettamalla fasistinen ja sortava kontrollipolitiikka kuten työttömien aktivointi.

30-luku on niin last season. Ei enää kaksia työmarkkinoita. Työ ei vapauta. Musta kolmio "epäsosiaaliset" tarkoittaa erilaisten alaluokkien kuten syrjäytyneiden ja romaneiden aktivointia natsien keskitysleireihin. Sininen kolmio tarkoittaa siirtolaisia (eli ulkomailta leireille tuotuja vankeja). Kontrollipolitiikka on fasismia.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti