Tilastot alla.
Porvareiden Talouselämä kirjoittaa, että Suomi käyttää eniten rahaa sosiaaliturvaan suhteessa BKT:hen. Totta, mutta tämä on aika alkeellinen tulkinta. Kyse on nimittäin suhdeluvusta. Kun työttömyys lisääntyy niin myös sosiaaliturvan menot lisääntyvät. Lisäksi BKT:hen vaikuttaa myös talouskasvu ja sen heikentyminen.
Suomessa on EU-maiden tehokkain julkinen sektori. Lue lisää tästä.
Helsingin Sanomien mukaan
se on myöskin EU-maiden suurin suhteessa BKT:hen. Suhde BKT:hen on
kuitenkin vain suhdeluku. Talouskasvun alentuessa yksityisen sektorin
suhde BKT:hen laskee. Talouskasvu tarkoittaa tiivistettynä, että
lisää rahaa rikkaille. Julkisen sektorin suhde BKT:hen tällöin
nousee kun julkisen sektorin tarve on aina olemassa. Kyse on siis
suhdeluvuista. Kyse on siis puhtaasta talouspopulismista.
Kun mietitään niitä tosiasioita, että a) julkinen sektori on jo
tehokas sekä b) sitä tarvitaan aina, niin mieleeni tulee ainoastaan
selitysmallina se, että rikkaat haluavat käyttää köyhiä ja
sairaita kohtaan sosiaalidarwinismia. Nimittäin aina on olemassa
köyhiä ja sairaita, jotka tarvitsevat julkisia palveluja,
esimerkiksi sosiaaliturvaa ja terveyspalveluja.
Fasismi on kovan markkinatalouden äärimmäisin muoto. Siksi
viittaus natsismiin ja sosiaalidarwinismiin ei ole kaukaa haettu.
Tehokkuusajattelu on osa kapitalismia. Siksi myös kaikista
köyhimpiin
ja sairaimpiin
jotkut suhtautuvat
halveksuen. Nettikeskusteluissa on
esimerkiksi haukuttu työttömiä, maahanmuuttajia, alkoholisteja ja
mielenterveyseläkeläisiä tuottamattomiksi loisiksi.
Fasistista tehokkuusajattelua Suomessa edustaa
esimerkiksi vanhustenhoito, lastensuojelu ja psykiatria, josta
tuoreena esimerkkinä Kupittaan tapaus. Resursseista: Seinäjoen
hautausmaalle on haudattu Törnävän mielisairaalan hoidokkeja.
YLE
kertoo artikkelissaan
lääketieteen
musta historia mm. seuraavaa:
Kapitalismilla ei ole moraalia. Se pelastaa itsensä vaikka kaikista heikoimpien kustannuksella. Silloin kun kapitalismi ajautuu kriisiin, niin sillä on tapana muuttua rotuhygieniaksi. Kapitalismiin kuuluu erilainen ihmisarvon esineistäminen. Tämän todistaa myös Karl Marxin tavarafetismi. Valtiovarainministeri voi napsia vaikka selfien Seinäjoen Törnävän potilaiden hautapaikoilta ja sanoa omaisille # sori siitä.
Kansalaissodassa valkoisten puolella taistellut psykiatri Yrjö K. Suominen innovoi Suomeen samanlaista mielisairaiden joukkotuhontaa mitä Saksassa oli aikoinaan. Lue lisää. Valkoisen osapuolen edustajien rotuhygieniasta löytyy paljon lisätietoa kaivamalla sitä esiin. Esimerkiksi kansalaissodan punaisen osapuolen väitettiin toimineen jonkinlaisessa ”joukkopsykoosissa mielenterveysongelmaisina” ja agitaation vallassa. Punaista osapuolea diagnosoitiin ”heikommaksi ainekseksi”. Punainen osapuoli oli pitkälti antifasistista. Sen fasismin vastaiseen työhön voi tutustua Malmin hautausmaalla desanttien ja vastarintamiesten muistomerkillä (fasismin vastustajien muistomerkki).
Minua ei sinänsä haittaa se jos jollain on enemmän kuin vaikkapa syrjäytetyillä ihmisillä. Jos marginaaliryhmät työnnetään täysin marginaaliin, niin sitä en hyväksy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti