Iltapäivälehdet ovat tulleet tunnetuksi mm. työttömien ja
vähäosaisten arvostelusta. Hyvän esimerkin antaa Ilta-Sanomat.
Uutisointi muistuttaa retorisesti jo tunnettua MV-lehteä. Tässä
tekstissäni annan vähän miettittävää Ilta-Sanomien (vai
MV-Sanomien?) lukijoille.
Lehti tuo artikkelissaan
7.8.2015 esiin ”ISIS-taistelijoiden” Kela-tuet. Jutussa on
haastateltu myös sosiaaliministeri Hanna Mäntylää. Hän
totesi laittavansa virkamiehet selvittämään ja tukkimaan
porsaanreiät, että tulevaisuudessa ei voida maksaa Kela-tukia
ISIS-joukkoihin lähteneille.
Asia ei ole ollenkaan näin mustavalkoinen sillä oikeus oleskella
ulkomailla koskee myös suomalaisia työttömiä. Eivätkä kaikki
maahantulijat ole ISIS-taistelijoita. Toisessa artikkkelissaan
lehti tuo siis esiin kuinka taistelualueella sotiminen ei vaikuta
Kelan tukiin.
Kelan sivuilta ilmenee kuinka työttömyysturvan saajalla on oikeus
oleskella ulkomailla Kelalle siitä ilmoittamatta 3 kk eli lomailu
ulkomailla onnistuu hyvin. Tämän ajan jälkeen siitä on
ilmoitettava Kelaan. Ulkomailla voi oleskella enintään vuoden
menettämättä oikeutta suomalaiseen sosiaaliturvaan.
Taistelualueella sotiminen on vain yksi mahdollinen muoto lomalle
ulkomailla. Halutessaan suomalainenkin työtön voi lähteä
ulkomaille oleskelemaan. Jos tämä oikeus otetaan pois niin sitten
sen tulisi koskea myös suomalaisia, koska kaikki ovat perustuslain
edessä yhdenvertaisia.
Pääministeri Juha Sipilän erityisavustaja Antti
Pentikäinen on todennut
kuinka ”yhteiskunnasta syrjään jääneet pudokkaat” ovat juuri
niitä, joista ISIS rekrytoi taistelijoita. Hän siis väittää,
että syrjäytynyt maahanmuuttaja haluaisi radikalisoitua juuri
ISISIN toimintaan.
Samaahan sitä todetaan suomalaisista työttömistä. Aktivoimalla
orjatöihin parannetaan muka elämänhallintaa. Kyse on vain
sosiaalisen kontrollin järjestelmästä. Laitan alle netistä
poimimani kuvan. Vaikka on asiallisesti akateemisesti osoitettu,
että sosiaaliturvan alikäyttö tulee väärinkäyttöä
kalliimmaksi, niin IS manaa kuinka ”sosiaalipummit” huijaavat,
Venäjä vihollinen ja ”pitää laihtua”. Siinä eliitin
luokkavallan asialla olevan julkaisun tekstiä.
Lisäys 17.4.2016 klo 22.30: Tässä linkki Kelan sivulle:
kuinka paljon kela huijaa työkyvyttömiltä eläkerahoja hylkäämällä eläkehakemukset?
VastaaPoistahttps://www.perussuomalaiset.fi/news/keskustelualoite-tapaturmaisesti-vammautuneiden-ja-potilasvahinkoa-karsineiden-mahdollisuuksista-puolustaa-oikeuksiaan/