Olen tässä lukenut kirjaa
nimeltään Kuokkavieraiden pidot. Se kertoo yhteiskunnan
marginaaliryhmistä. Ihmisistä, jotka olemassaolollaan rikkovat
pikkuporvarillista moraalikäsitystä. Kautta aikain on köyhiä ja
vähäosaisia sekä muuta ”alaluokkaa” moralisoitu laiskoiksi ja
moraalittomiksi. Kuokkavieraiden pidossa käsitellään yhteiskunnan
sosiaaliseen kontrolliin liittyviä asioita. Esimerkiksi sitä kuinka
jotkut uskaltavat haastaa vallitsevan normiston. Mikä on ylipäänsä
normaalia? Hyvä esimerkki yläluokkaisesta moralismista on
sosiaaliavun saajien väittäminen laiskoiksi. ”Alaluokkaa” on
aina pyritty kotrolloimaan ja leimaamaan. Kontrollipolitiikka on aina
yhtä ahdasmielistä ja epätieteellistä, mutta aina löytyy
ihmisiä, jotka siihen uskovat. Kun talous on tiukilla ja yhteiskunta
kriisissä niin kaikista pienituloisimmat saavat kantaa vastuun.
Tämän päivän kontrollipolitiikka näkyy mm. kuntouttavana
työtoimintana ja lasten huostaanottojen lisääntymisenä.
Antifasistisen varisverkoston mukaan sosiaalitoimen asiakkaiden
oikeuksien puolustaminen on antifasismia.
”Suomessa on liian hyvä
sosiaaliturva kun se kannustaa jäämään kotiin” kuuluu lause
kuntouttavan työtoiminnan puolustajan suusta. Suomen sosiaaliturva
on todettu ihmisoikeuskomiten taholta liian matalaksi. Viis
kuitenkaan asiatiedosta. Ihminen moralisoidaan laiskaksi jos hän on
vaikka pitkäaikaistyötön. Ennen kuin köyhäinhoito siirtyi
kunnille niin köyhistä huolehti kirkko. Diakoniatyön keräyslippaat
eli vaivaisukotkin olivat varmaan jonkun mielestä liian anteliaita.
Kontrollipolitiikka on koskenut mm. köyhiä, sairaita, vammaisia,
mielenterveysongelmaisia ja romaneja. Julmin esimerkki
kontrollipolitiikasta on natsi-Saksa. Myös ns. tasa-arvon kehdossa
eli pohjoismaissa on esiintynyt ja esiintyy fasismia. Ruotsin osalta
siitä kertoo kirja nimeltään Kansankodin pimeämpi puoli. Suomi on
pohjoismaista eniten ihmisoikeusvastaisin. Ihmisten kontrolloimiseen
siis liittyy porvarillinen epäluottamuksen politiikka. Ihmisiä,
jotka eivät edusta pikkuporvarillista ”normaaliutta” pidetään
jotenkin ”rahvaina”.
Sosiaalidemokraatti
Miina
Sillanpää (1866-1952)
arvosteli
eduskunnassa
punaorpojen
sijoitushoitoa. Hänen mielestään heitä
sijoitettiin puoluenäkökantoja silmälläpitäen. Hän lisäksi toi
eduskunnan tietoon menettelyn, jossa kotiavustuksia ei annettu ja
lapset otettiin huostaan ja sijoitettiin maksua vastaan. Sijoituksia
tehdään myös nykyään liian heppoisin perustein. Lastensuojelu
on myös tuottoisa bisnes. Esimerkki:
Mielenterveyspalveluista on leikattu. Valviran mukaan terveydenhoidon
puutteellisuutta korvataan huostaanottotehtailulla. Köyhäinhoitolehti
kirjoittaa vuonna 1918
kuinka punaorvoista on kasvetettava lastenkodeissa ”valkean Suomen
valkeita kansalaisia, joilla on siveellistä selkärankaa ja kykyä
itse-elatukseen”. Lehti epäili punaleskien kasvatuskykyä
suuresti. Myös tänä päivänä huostaanotot painottuvat köyhiin
perheisiin. Tutkimustiedon mukaan suomalaiset sosiaalityöntekijät
ovat pohjoismaiden tylyimpiä. He siis näkevät yhteiskunnan
rakenneongelmat yksilön vikana.
Suomessa
steriloitiin vuosina 1935-1970 tuhansia ihmisiä rotuhygienisin ja
sosiaalisin syin. Heidän joukossaan oli mm. mielenterveysongelmaisia
ja kehitysvammaisia. Huostaanotot jatkavat tätä fasistista
perinnettä. Vuoden 1934 syksyllä Toivo
Kivimäen porvarillinen
kokoomushallitus antoi eduskunnalle ehdotuksen sterilointilaiksi.
Myöhemmin Kivimäki tuomittiin yhtenä sotasyyllisenä
sotarikosoikeudenkäynnissä. Oikeudenkäynti koski Suomen sotaa
Neuvostoliiton kanssa. Suomen asevelimaa natsi-Saksassa Nürnbergissa
järjestettiin vastaava oikeusprosessi maan sotarikollisia vastaan
(Nürnbergin oikeudenkäynnit).
Vastarintaakin
löytyy. Vuosina 1996-2003 ja 2006 Suomessa on järjestetty fasismin
ja luokkaerojen vastaisia kuokkavierasjuhlia. Aivan kuten kirjan
nimestäkin voi päätellä niin ne olivat juhlat b-luokan
kansalaisille. Pääosin toiminta oli rauhallista, mutta välillä
mielenilmaukset kärjistyivät väkivaltaisiksi. Perinnettä on
jatkanut kiakkovierasjuhlat Tampereella vuonna 2013 ja
luokkavierasjuhlat Helsingissä vuonna 2014. Mielenosoittajat
rähinöivät poliisin kanssa. Nämä olivat edistyksellistä nuorten
toimintaa fasismia ja luokkaeroja vastaan.
Militantti
antifasismi ei ole vain nykypäivän nuorten juttu. Sitä oli myös
sotiemme aikaan. Kuten
natsi-Saksassa niin myös Suomessa toimi fasismin vastainen
vastarintaliike. Tässä
pari hahmoa: Desantti Kerttu
Nuorteva ja
antifasisti Veikko
Pöysti. Nuorteva
tiedusteli Neuvostoliitolle. Pöystin toimintataktiikka fasismin
vastustamisessa oli mm. lakkoilu ja
suora militantti toiminta. Antifasistiset urhot tekivät monenlaisia
tihutöitä. He esimerkiksi räjäyttivät tavarajunan Tampereella.
Sekä tämän päivän, että entisaikojen antifasistiset nuoret ovat
saaneet rettelöitsijän maineen vaikka he vain haluavat
oikeudenmukaisuutta yhteiskuntaan. Suomen antifasistisen komitean
SAFKAN sanoin ”Veikko Pöysti on kuolematon sankari”. Mielestäni
Suomi tarvitsee antifasismia uudelleen muotiin.
Kirjoitettu Kansan äänelle 15.10.2015
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti