"Talouden tulkki" Jouko Marttila kirjoittaa
blogitekstissään
kuinka ”työnkarttajien joukko kasvaa”. Hänen mukaansa yhä
useampi valitsee työttömyyden tarkoituksella. Hän
toteaa kuinka usein kuulee
väitteen, että kukaan ei ole työtön tahallaan. Hänen
mukaansa ”itse asiassa yhä
useampi taitaa olla”.
Hän
toteaa mm. seuraavaa:
Ei ihan noin.
Tämä tarina on mututietoa. Vilkaistaanpa työttömyysturvalakia finlexistä. Lain 2 a luvussa säädetään työvoimapoliittisesti moitittavasta menettelystä.
Lain 1 §:n 1 momentissa todetaan seuraavaa: ” Työnhakijalla, joka ilman pätevää syytä on eronnut työstään tai joka on itse aiheuttanut työsuhteen päättymisen, ei ole oikeutta työttömyysetuuteen 90 päivän ajalta työsuhteen päättymisen jälkeen. Jos työ olisi kestänyt enintään viisi päivää, oikeutta työttömyysetuuteen ei ole 30 päivän ajalta. ”
Päteväksi syyksi irtisanoutua työstä katsotaan kun työtä henkilön työkyky huomioon ottaen ei voida pitää sopivana sekä se kun työnantaja on laiminlyönyt lailliset velvoitteensa työntekijää kohtaan vakavasti. Pelkästään luppoaikaa haluava irtisanoutuja ei siis ole oikeutettu työttömyyskorvaukseen.
Ja mitä tulee tuella loikoiluun, niin se ei ole lakiteknisesti mahdollista.
Työttömyysturvalain 4 § koskee työstä kieltäytymistä. Sen mukaan:
- Työnhakijalla ei ole oikeutta työttömyysetuuteen 60 päivän ajalta työstä kieltäytymisestä lukien, jos hän ilman pätevää syytä kieltäytyy vastaanottamasta työ- ja elinkeinotoimiston tarjoamaa tai hänelle muuten yksilöidysti tarjottua työtä:
1) jota hänen työkykynsä huomioon ottaen voidaan pitää hänelle sopivana;
2) josta maksetaan työehtosopimuksen mukainen palkka tai, jollei työehtosopimusta ole, työpaikkakunnalla sellaisesta työstä maksettava tavanomainen ja kohtuullinen palkka; ja
3) joka on lakon, työsulun tai saarron piiriin kuulumatonta.
- Jos työ olisi kestänyt enintään kaksi viikkoa, oikeutta työttömyysetuuteen ei ole 30 päivän ajalta.
- Jos henkilö on omalla menettelyllään aiheuttanut sen, ettei työsuhdetta ole syntynyt, hänen katsotaan kieltäytyneen työstä.
Sellaiset lait siis ovat jo olemassa, että kansankielellä sanottuna "työ maittaa". Työtä on siis pakko vastaanottaa eikä työstä voi noin vain irtisanoutua. Kuulosti
siis hyvältä idealta, mutta todellisuus ei ollutkaan ihan niin ruusuinen kuin saunan lauteilla. Tässä jälleen yksi esimerkki
populistisesta vihan lietsomisesta työttömiä kohtaan. Tällaisilla
tarinoilla yritetään oikeuttaa sosiaaliturvan alasajo. Näin
helppoa oli faktan tarkistus. Ihme kun siihen ei maailman fiksuimpiin ja koulutetuimpiin kuuluva kansa kykene.
Juuri näin!
VastaaPoista