Aloitetaanpa
vaikka niistä paljon puhutuista maahanmuuttajista. Tilastokeskuksen
mukaan
Suomessa asuu ulkomaalaisia vakituisesti 221900 kpl.
YLEN mukaan
ulkomaalaisten työttömyysaste koko maassa oli heinäkuun 2013
lopussa 34,6 %. Suomalaisten kesäkuun 2015 työttömyysaste
oli 10 %. Pelkkä yliedustus tilastoissa ei suinkaan tarkoita huonoa
työmotivaatiota vaikka jotkut niin väittävät. Maahanmuuttajilla
voi olla esim. kielitaidon kanssa vaikeuksia mikä jo ennestään
vaikeuttaa työnsaantia kun se on liian hankalaa jo muutenkin. Sama
pätee myös yhteiskunnasta syrjäytyneeseen
kantaväestöön. Heitä voivat olla esim. opiskeluista syrjään
jääneet nuoret.
Vuonna
2014 Suomen kansalaisuuden sai 8499 henkilöä. Lähde:
Maahanmuuttoviraston tilasto.
Paljon arvosteltuja
somaleita siinä oli mukana vain 856 kpl. Tilastokeskuksen mukaan
heitä asuu Suomessa vakituisesti ulkomaalaisina 7 653 kpl (lähde:
tilastokeskus, aiempi linkki s. 5). Toinen
suuren joukkolynkkauksen kohde ovat romanit. Heitä on Suomessa ollut
aina, jota ei ehkä kiihkomielisimmät rasistit tiedä. Ulkomaalaisina
heitä asuu Suomessa vakituisesti 2 265 kpl (lähde: s. 5, sama
tilastokeskuksen linkki). Tähän
joku tietenkin esittää vastaväitteen, että ennen vanhaan oli
pakko tehdä töitä, koska nykyään elämme ”hyvän sosiaaliturvan”
aikaa. Ennen tosiaan esim. romaneja ja irtolaisia pistettiin
orjatöihin. Sitäkö tänne halutaan takaisin? Halutaan tehdä
Suomesta kehitysmaa.
Oikeistopopulistifasisti
Jussi
Halla-aho toteaa
blogissaan seuraavaa: ”Tärkeintä
on integroida tulijat elämäntapaan, johon sisältyy aamuherääminen
ja töihinlähtö. Mikään ei tuhoa ihmisen työkykyä
yhtä
tehokkaasti kuin työttömyys ja päivärytmin puuttuminen, ja tämä
pätee niin maahanmuuttajiin kuin kantaväestöönkin.”
Hän
toteaa myös seuraavaa:
”Kaikista
maahanmuuttajille suunnatuista tulonsiirroista pitäisi tehdä
ehdollisia ja vastikkeellisia. Tämän jälkeen julkisen vallan
pitäisi järjestää vanhan mallin mukaan "hätäaputöitä"
niille, jotka eivät onnistu työllistämään itseään.”
Suomalaisesta
työleirihistoriasta kertoo esimerkiksi Heinäveden leiri. Sinne
tuotiin väkeä kaikista yhteiskuntaluokista. Oli kommunisteja,
asunnottomia, prostituoituja, sairaanhoitajia, opettajia. Huonoin
kohtalo oli juutalaisilla.
Valvojana Heinäveden työleirillä toimineen äitinsä muistelmat
kirjaksi koonnut
Risto Joutjärvi toteaa
YLEN uutisessa
seuraavaa: ”Suomessa
puhutaan, että Saksaan olisi lähetetty vain kourallinen
juutalaisia, mutta Heinävedeltäkin lähetettiin. Riitti että oli
juutalaista sukuperää tai ollut naimisissa juutalaisen kanssa.”
Samaa
syyttämisretoriikkaa kohdistaa asiakkaisiin suomalainen sosiaalityö
ja työvoimapalvelut ylipäänsä. Miksi vain persuja syytetään
rasismista ja fasismista? Sitä harjoittavat myös
mm.
muutkin puolueet, lainsäädäntö ja viranomaiset. Suomalainen
rakenteellinen rasismi ja fasismi pitäisi kitkeä pois viimeistä
pisaraa myöten. Maahanmuuttajilla
ei ole erikseen omaa sosiaaliturvaa. He saavat samat edut kuin
suomalaisetkin. Esim. työttömien aktivointi (mm. kuntouttava
työtoiminta) koskee heitäkin. Lisäksi perustuslain syrjintäkielto
kieltää tällaisen Halla-ahon ehdottaman luokittelun.
Meillä
on 500 000 työtöntä. Tällaisessa tilanteessa jonkun on oltava
työtön. Siinä ei auta joidenkin työttömien työnhakutaitojen
kauhistelu. Tällaista propagandaa on harjoitettu. Liiallisessa
kilpailussa on aina myös suuria häviäjiä eli
jonkun on otettava se halveksitun ”pummin” asema vastaan.
Mielestäni on turha miettiä sitä kuka on parhain kilpailija
työpaikan saamisen eteen. On mietittävä keinoja millä saadaan
aikaan täystyöllisyys esim. Islannin malliin. Silloin ei olisi
liikaa kilpailua työpaikoista sekä
rasismi ja
fasismi vähenisivät
kun työpaikkoja riittäisi kaikille. Vasemmisto on reformistisesti
sopeutunut kilpailuyhteiskuntaan. Täystyöllisyys
koetaan utopistisena. Tästä
kertoo mm. sosiaalidemokraattien globaalin
EU-liittovaltiokapitalismin hehkuttaminen. Tämä aiheuttaa ihmisille
tunteen, että vasemmisto ei tee yhtään mitään tavisten hyväksi
mikä lisää oikeistopopulistien kannatusta. Porvarin kanssa on
hankala tapella kun pääomat liikkuvat täysin vapaasti.
Kansallisessa valtiossa se on helpompaa.
Työttömyyden
hoitamisesta
lisää: Työttömien syyllistäminen ja luokkaerojen vähättely ovat älyllistä laiskuutta
Osoitan em. kirjoituksessani uusliberalistisen aktivointilinjan
typeryyden. Lue se huolella. Mitään järkiperustetta ns. sosiaalipummien
”aktivoinnille” tai alaluokkaan kohdistuvaan vihaan ei ole. Meillä on
ihan oikeasti ihmisiä jotka kuvittelevat, että Suomi nousee sahuri Teuvo Hakkaraisen ideoimilla
vastikkeellisilla pakkotöillä tai työvoimaviranomaisten tarjoamilla
orjatöillä ja höpöhöpökursseilla, jotka vain lisäävät yhteiskunnan
kuluja sekä vääristävät kilpailua. Kuntouttavalla työtoiminnalla onkin
pyöritetty jopa risusavottaa.
Kaikessa on viime kädessä kyse kapitalismin kriisistä. Esimerkiksi siitä kuinka työn lisäarvo (alla) on jatkuvasti noussut. Se osoittaa miten paljon työn teettäjä jättää maksamatta työntekijälle. Oikeiston luoma syrjäytymiskeskustelu on siis todellisuuspakoista. Sen tarkoituksena on ainoastaan syyttää yksilöä ja hänen omaa elämänhallintaansa sekä pitää kilpailuyhteiskunnan syyllistämistä ”turhana valittamisena”. Pitäisi siis puhua syrjäytyneiden sijaan syrjäytetyistä.
Kaikessa on viime kädessä kyse kapitalismin kriisistä. Esimerkiksi siitä kuinka työn lisäarvo (alla) on jatkuvasti noussut. Se osoittaa miten paljon työn teettäjä jättää maksamatta työntekijälle. Oikeiston luoma syrjäytymiskeskustelu on siis todellisuuspakoista. Sen tarkoituksena on ainoastaan syyttää yksilöä ja hänen omaa elämänhallintaansa sekä pitää kilpailuyhteiskunnan syyllistämistä ”turhana valittamisena”. Pitäisi siis puhua syrjäytyneiden sijaan syrjäytetyistä.
Porvari risusavotasta päivää. Miten menee?
VastaaPoistaNähdäkseni tuet on Suomessa hyvällä tasolla.Jopa niin , että matalasti palkattu työ ei aina kannata.
Jos esim. saa kuntoutustuen+takuueläkkeen+aktivoimisrahan ja asumistuen.Noustaan lähelle Euroopan köyhyysrajaa.
Nuo kuntoutustuki ja takuueläke ovat eri asioita. Työttömyystukihan se on mikä on vastikkeellinen. EN:n ihmisoikeuskomitea on huomauttanut Suomea sosiaaliturvan riittämättömyydestä.
Poistamieluiten vetelen menemään alennetuilla tuilla ja syön makkarasoppaa kyllästymiseen asti, kun menen orjatöihin euron tuntipalkalla. saatana mitä meininkiä. tähänhän sitä on tultu automatisoidussa tulevaisuudessa. en saa yksinkertaista duunia tehtaalta kun ei ole mitään manuaalista hommaa tarjolla
VastaaPoistaTuo palkka on todella pieni.Kun kerään ämpärillisen mustikoita sen hinta kaupassa on 50 euroa.Talvella voin laittaa puuroni päälle mustikoita.
PoistaJos nuo tuet saa mitä laskin.Niin bruttona mennään yli tuhannen euron.Tietääkseni siivoojan palkka on 1500 brutto.Se ei olisi enää kannattavaa.
VastaaPoista