Marxin teoksia kirjahyllyssäni |
Avainasia on luokkatietoisuuden lisääntyminen. Kaikki
vallankumouksellinen toiminta on lähtökohtaisesti hyvästä. Tähän lukeutuu myös
itsenäisyyspäivän mellakointi. Pidän vallankumouksellisena toimintana lähtökohtaisesti
kaikkea mikä lisää ihmisten katkeruutta nykyistä kilpailuyhteiskuntaa ja
kapitalismia kohtaan. Tähän lukeutuu myös kantelut ja valitukset yhteiskunnan
instanssien lain rikkomisista. Olenkin ahkera kantelutehtailija. Voima-lehden
teesi ”Raha ei lue lakia” osuu siis monesti oikeaan.
Mielestäni marxismi osoittaa vallankumouksen tarpeen. Kaiken
yhteiskunnallisen ajattelun voi tiivistää yhteen lähtökohtaan. Työväenluokka
ajaa omaa etuaan. Samoin kapitalistiluokka. Laitetaan asiat kuntoon ilman
ideologioita – ajattelu on populismia. Ihminen on pohjimmiltaan joko oikealla tai
vasemmalla. Kultaista keskitietä ei ole olemassakaan.
Luettelen alla muutamia myyttejä, joilla yritetään lietsoa
kommunismi-inhoa.
# vastaukseni myyttiin
1.
Toteamus: ”Tässä torjutaan kommunismia kun
rakennetaan taloa kommunistille. Ehkä sekin huomaa, että yksityisomistus on
kiva juttu.”
# Itse asiassa kommunismi kieltää
ainoastaan sellaisen yksityisomistuksen, jota käytetään riiston välineenä.
Tarkoitan pääomia. Pääomien omistaja nauttii toisen työn tuloksista.
2.
Luokkajako ei ole enää tämän päivän termi
# Itse asiassa luokkajako on ikuinen.
Kapitalismi on ollut luokkataistelujen historiaa sen syntymisestä lähtien.
Kapitalismi on sodan ja ahneuden aate.
Ns. ”kultaisen keskitien kulkijat” sekä
sosiaalidemokraatit ja muut reformistit ovat unohtaneet kapitalistisen
yhteiskunnan luokkaluonteen. Reformistit siis ikään kuin kannattavat ns.
inhimillistä kapitalismia.
Pääoma on kansainvälistynyt. Globaali
kapitalismi ajaa kaikista rikkaimpien eli pienen eliitin etuja. Tähän
kehitykseen ovat reformistit lähteneet mukaan. He kannattavat kapitalistista EU:ta,
joka sallii pääomien vapaan liikkuvuuden. Eurooppa ja kansainvälisyys ei ole
sama asia kuin EU.
3.
Viitaten mielenosoituksiin: ”Riehumalla ei saa
mitään aikaiseksi”
# Luokkasodalla on murrettu porvariston
ylivalta ja saatu Suomesta hyvinvointivaltio. Luokkasodan ansiota on myös
suomalainen sosiaaliturva. Ilman luokkasotaa ei saavutetuista eduista myöskään
luovuta. Porvarin ylivaltaa ei murreta kukka kämmenellä.
4.
Kommunisti on yrittäjän vihollinen
# Kommunisteissa on myös yrittäjiä.
Suurkapitalistiyritykset ovat pahoja vihollisia myös pienyrittäjille.
5.
Lama on hyvinvointivaltion syytä
# Porvaristo on aina syyttänyt
lamasta hyvinvointivaltiota. Siinä ei ole mitään uutta. He ovat valmiita
menemään vaikka yövartijavaltioon eli täysin puhtaaseen kylmän kovaan
kapitalismiin.
Rauhan ja sosialismin puolesta! Peace
and love!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti