torstai 8. lokakuuta 2015

Työ tyhmentää

Finanssimoguli Nalle Whalroos toteaa pakolaisista, että "nehän pitää saada duuniin". Hänen mukaansa keskustelu pyörii lähinnä sen ympärillä, onko heillä oikeus saada sosiaaliturvaa vai ei.
Tämä on ylimielisen porvarillinen taktiikka. Kun rasistit riehuvat ja rikkaat saavat pakolaisista orjatyövoimaa, niin huomio kääntyy luokkaeroista pois. Kirjoitin viime viikon lauantaina kuvitelluista "sossunpummeista". Lue tästä.

Porvarit haluavat halpaa työvoimaa. Pakolaisia voidaan siis hyväksikäyttää vaatimattomina työntekijöinä. Onhan se suomiporvarin riistokin siedettävämpää kuin jokin kovin epävakaa maa.
Samalla saadaan pakolaiset ja suomalaiset toisiaan vastaan. Työväenluokka saadaan siis hajalle. Hajoita ja hallitse. Porvareiden suvaitsevaisuus on tekopyhää. He toki osaavat esittää asiansa sisäsiististi ja torjua myös rasismia. Välillä voi kuitenkin olla rasisti jos se hyödyttää pääoman tuoton maksimointia. Sopivasti kumpaakin. 

Esimerkiksi työttömät leimataan julkisessa keskustelussa laiskoiksi työnvieroksujiksi, joilla on huono elämänhallinta. Tämä pätee myös maahanmuuttajiin. Syrjäytyneet maahanmuuttajat kun voivat värväytyä vaikka ISISIIN. Niin ja voihan se työtön suomalainen vaikka alkoholisoitua. Vähäosaisia on niin mukava kontrolloida. Se, että Suomessa olisi liian hyvä sosiaaliturva jonka turvin täysin tahallaan makoiltaisiin kotona, on vähäosaisia leimaavaa hölynpölyä. Tämä pätee niin suomalaisten kuin maahanmuuttajien kohdalla. Itse asiassa Suomen sosiaaliturva on todettu liian alhaiseksi Euroopan neuvoston sosiaalisten oikeuksien komitean antamilla nuhteilla.

Aloitetaanpa turvapaikanhakijoista. Perussuomalaisten kansanedustaja Vesa-Matti Saarakkalan mukaan heillä on liian hyvä sosiaaliturva. Korkeampi kuin EU-maissa keskimäärin. Suomessa turvapaikanhakijat saavat ruokarahaa 316 €. Tästä myös vaatteet ja liikkuminen. EU:n keskiarvo on 247 €. Suomen maksama etuus tekee siis 69 euroa enemmmän. Muissa euromaissa ruon hinta on keskimäärin yli 20 % vähemmän kuin Suomessa. Tuen ostovoima ei siis ole mikään "houkuttava" asia mikä tekisi Suomesta paremman kuin muista EU-maista. Siitä ei toki sivistymätön tuulipukurasisti ole kiinnostunut.

Meillä on veropohjaa rapautettu talousglobalisaation myötä noin pari kymmentä vuotta. Suomi ei nouse suosta syyttämällä vähäosaisia, kuten työttömiä tai maahanmuuttajia. Työllisyyttä pitää hoitaa rakentavasti tieteelliseen faktatietoon perustuen. Politiikan pitää perustua tosiasioille eikä mielikuviin. Työstä kieltäytyminen ei ole ongelma. Kapitalismi tarvitsee myös työttömiä. Mitään todisteita ei työttömien ja maahanmuuttajien syyllistäjillä ole esittää tukien väärinkäytöstä. Ne ovat vain mielikuvia.

Hesarin mukaan pakolaisia halutaan työllistää. Tiedä sitten mitä se "työllistäminen" todellisuudessa tarkoittaa. Juristi Sakari Timonen kirjoittaa blogissaan kuinka pakolaisille ei maksettaisi palkkaa. Suomalaisten "aktivoitavien" lisäksi siis saisimme pakolaisia mukaan talkoisiin. Mielestäni sekä suomalaisten, että ulkomaalaisten "aktivoitavien" kieltäytyminen orjatöistä on kunnioitettavaa protestoitia. Kehitys kulkee siihen suuntaan, että kohta yhä suurempi osa ihmisistä tekee työnsä orjatyönä. Orjatyöt näet vääristävät markkinoita. Mitäpä kuitenkaan siitä. Kunnon "työmiäs" ei työn ehtoja mieti. Keskiluokan ylimielisyys osuu jossain kohtaa omaan nilkkaan. Suomi on palaamassa kansalaisoikeuksien suhteen ajassa taaksepäin. Historiastamme löytyy mm. orjatyökeskitysleirejä ja yhteistyötä natsi-Saksan kanssa.

"Aktivointia" tarjoava työkkärin täti hallitsee retoriikalla puhumalla tätimäisesti elämänhallinnasta. Retoriikalla hallitsee myös taannoin orjatöitä ehdottanut sahuri Teuvo Hakkarainen. Tosin hän puhuu enemmän oikeustopopulististen "tyämiesten" kielellä. Työkkärin täti taas jauhaa hienostunutta liibalaabaa. Lieneekö alla hänen äänestäjänsä? Liika työnteko selvästi tyhmentää. Onneksi ainakin minulla on aikaa kirjoittaa vaikkapa Kansan ääneen. Tuo tyyppi pitänee sitä "kommariluuserien" lehtenä.





tiistai 6. lokakuuta 2015

TKS-kirjoitukseni

Lue kirjoitukseni porvarillisen taloustieteen valheista Työkansan Sanomissa (TKS) klikkaamalla tästä. Teknisistä syistä sivunumero ei ole oikea.

Sosiaalityön ja elämänhallinnan "uusi ihminen"

Lainasin kirjastosta Klaus Härön ohjaaman elokuvan "Uusi ihminen". Se kertoo nuorten naisten työkodista, jonne päähenkilö (17-vuotias nuori nainen) huostaanotetaan. Tapahtumat sijoittuvat 1950-luvun alun Ruotsiin.

Alla on kuvakaappaus DVD:n takakannesta:






















Kirjoitin 30.9.2015 seuraavan tekstin: Valtiollisesta rasismista

Siinä kerron mm. valtion ja sivistyneistön harjoittamasta rasismista ja fasismista. Tämä huostaanotto työkotiin on juuri sitä. Kuten olen todennut, niin huostaanotot sisältävät edelleen fasismia. Fasismi ei itse asiassa ole aikaan sidonnainen ilmiö.

THL:n Varpu-verkoston sivuilla todetaan seuraavaa:
"Stakesin (nyk. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos) kehittämää huolten vyöhykkeistöä käytetään myös alkuperäisen tarkoituksen vastaisesti lasten ja nuorten luokittelemiseen. Tällainen vyöhykkeistön käyttö on täysin vastoin sen periaatteita."

Tutkija Johanna Hiitola toteaa väitöskirjassaan 2000-luvun lastensuojelusta seuraavaa: "Sittemmin globalisaatio, markkinamoraali ja yksilönoikeuksien korostaminen ovat osittain ohittaneet sosiaalisen oikeudenmukaisuuden periaatteita (Forsberg 2012, 9; Gillies 2014). Sosiaalityön ammattilaiset ovat jälleen uusien haasteiden edessä, kun kansainvälisistä järjestelmistä tutuksi tulleet riskinarviointijärjestelmät saavat jalansijaa myös Suomessa."

Hänen mukaansa "muutamat aineistossa esiintyvät puutteellisuuteen viittaavat kuvaukset sisältävät kuitenkin kaikuja menneeseen, 1900-luvun alun köyhäinhoitoon, jossa tuen ja kontrollin kohteena olivat erityisesti köyhät työväenluokkaiset perheet".

Lokakuun liike uutisoi 4.10.2015, että Suomen lastensuojelu on taas Venäjän lapsiasiamies Pavel Astahovin syynissä. Astahov väläyttää taas venäläisyyteen perustuvaa syrjintää. Astahovin väitteissä saattaa olla perää sillä myös tutkija Hiitola on todennut, että ulkomaalaisten perheiden kulttuuritausta nähdään lastensuojelussa ongelmana.

Hiitolan lisäksi myös ainakin toinen akateeminen on ottanut esiin luokkaerokysymyksen liittyen 1900-luvun alun köyhäinhoitoon. Dosentti Johan Bäckman kertoo youtube-videolla kuinka suomalainen lastensuojelu on poliittista terroria. Hän lukee punaorpojen huostaanotoista ja kertoo sosiaalisen perimän käsitteestä. Lue lisää ja katso video tästä.

Nopeallakin historian tutkimisella selviää järkyttäviä asioita. Kasvatus & aika - verkkojulkaisu tuo esiin kuinka opettajat Suomessa luokittelivat lapsia kansakouluissa rotuoppien innoittamina. Sama julkaisu kertoo myös natsien ideaaliopettajasta. Sellainen oli militarismia ja fasismia nuorison päähän takova auktoriteetti.

”Uuden ihmisen” kasvattamiseksi natsi-Saksan johtaja Adolf Hitler vaati seuraavaa:
- "Kansallisen valtion ei ole suunniteltava koko kasvatustyötään ensi sijassa pelkän tietojen päähän pänttäämisen kannalle, vaan läpeensä terveiden ruumiiden kasvattamiseen. Vasta toisella sijalla seuraa sitten henkisten kykyjen kehittäminen."

"Terveitä ruumiita" pyritään kasvattamaan myös Suomessa. Vaalien 2015 hallitusohjelmassa todetaan seuraavaa: "Tuetaan nuorten elämänhallintaa ja työllistämistä vahvistamalla sosiaali- ja terveyspalveluita osana nuorisotakuuta."

Tavoitteiksi on asetettu elämänhallinnan osalta seuraavaa: "Eri-ikäisten ihmisten vastuuta omasta terveydentilasta sekä elämäntavoista on tuettu. Julkinen palvelulupaus on määritelty yhteiskunnan taloudellisen kantokyvyn puitteissa."

Tällainen retoriikka korostaa siis yksilökeskeisyyttä. Sitä, että ihminen on jotenkin sairas tai epänormaali, jos hän näkee yksilön vaikeudet yhteiskunnan vikana. Myös suomalaisessa lastensuojelussa leimataan lapsia ja vanhempia "provokatiivisiksi yhteiskuntaa ja viranomaisia kohtaan". Yhteiskuntakriittisyys siis patologisoidaan sairaudeksi.

Natsihallinto ei sietänyt kritiikkiä ja valittamista. Sitä ei siedä myöskään suomalainen lastensuojelu. Kun on viranomaisen kanssa eri mieltä niin on "yhteistyökyvytön". Asiakkaita kutsutaan myös ammattivalittajiksi. Natsihallinto on ihmisen julmimpia aikaan saannoksia maailmassa. Julmaa on myös suomalainen lastensuojelu. Lapsia huostaanotetaan puutteellisten mielenterveys - ja kuntoutuspalveluiden vuoksi, vaikka se on laitonta. Tätä tehdään kun näistä palveluista on leikattu.

Sosiaalityössä on ajan kuluessa esiintynyt erilaisia ideologioita. Joskus elettiin hyvinvointivaltiossa ja myös ns. "alaluokalla" oli ihmisarvo. Joskus elettiin maailmanlaajuista rotuhygieniahuumaa. Nyt elämme bisneshuumaa, jossa ihmiset, jotka eivät tuota lisäarvoa tuotannon rattaisiin tai sopeudu tiettyyn normiin luokitellaan b-luokan kansalaisiksi ja huostaanotetaan. Ajatusfiksoutuma on siis sama kuin natseilla. Ihmisten luokittelu ja eristäminen. Tästä luokittelusta hyötyvät erilaiset toimijat, joille se on business.

Kuten Hitlerin Saksassa, niin myös Suomen lastensuojelussa korostuu ajatus siitä, että ihmisen on oltava tuottava yhteiskunnan jäsen. Lapsia ja nuoria valmennetaan työkyky-yhteiskuntaan. Elinkeinoelämän piirissä on lukuisia huostaanottobisneksen harjoittajia. Aivan kuten punaorpoja, niin myös nykyajan työväenluokkaisia nuoria kasvatetaan riistotuotantoon orjiksi. Hitler näki kaiken muun opetuksen mikä ei palvellut natsismia turhana. Elinkeinoelämä ajattelee samalla tavalla kapitalismin osalta. Suomen yrittäjäkasvatus on eräänlaista Hitler-jugendia.

Ihmisiä, jotka eivät sopeudu viranomaisten ahdasmielisiin käsityksiin normaalista, voidaan huostaanottaa, luokitella ja eristää. Äärioikeistolaisen huostaanottotehtailun on loputtava. Toivottavasti siinä auttaa Astahov. Itänaapuri on kitkenyt fasismia ennenkin. Se mm. hyökkäsi natsi-Saksaan.

lauantai 3. lokakuuta 2015

”Sossupummien” ja valittajien puolustuspuhe

Pääministeri Juha Sipilän erityisavustaja Antti Pentikäinen kommentoi mediassa turvapaikanhakijoista seuraavaa: ”Yksin jääneet yhteiskunnan pudokkaat ovat niitä, joista terroristijärjestö Isis on rekrytoinut taistelijoita”. Hänen mukaansa turvapaikanhakijoille pitäisi tarjota vaikka talkootöitä ennen kuin varsinainen työllistyminen onnistuu lain puitteissa. Hänen mukaansa tämä työ voisi olla mm. pusikoiden raivaamista, talojen maalaamista tai kyläkoulujen kunnostamista.

Hallitusohjelmassa on sovittu mm. työttömien aktivoinnin lisäämisestä ja vastikkeellisen sosiaaliturvan kehittämisestä. Työttömyysturva on jo nyt suurelta osin vastikkeellista. Tiedättehän mm. kuntouttavan työtoiminnan? Tämä on ”aktivoivaa” orjatyötä, josta ei makseta oikeaa palkkkaa eli siitä ei muodostu työsuhdetta. Yhteiskunnassa tullaan siis järjestämään jatkossa paljon erilaisia orjatöitä. Vielä enemmän kuin nykyään.

Talousasiantuntijat ovat haukkuneet hallituksen talouspolitiikan, joka leikkaa tavallisten ja köyhien ihmisten ostovoimaa sekä lisää työttömien ”aktivointia”. Mutta mitäpä siitä? Älykäs faktatietoonkaan perustuva valittaminen ei kuulu suomalaiseen herranpelkoiseen kulttuuriin, joten joku sanoisi ”turvat tukkoon”. Meillä ei kuulemma ole varaa vastikkeettomaan sosiaaliturvaan. Tämmöiset ihmiset, jotka tälläin ajattelevat eivät ymmärrä taloudesta mitään. Kun eri työtehtävistä tehdään orjien hommia niin saadaan oikeatyösuhteiset työpaikat alas. Lisäksi hallitus aikoo leikata palkkoja. Nämä toimet leikkaavat ostovoimaa mikä heikentää talouskasvua. Raha ei enää kierrä samalla tavalla.

Hallituksen aikomus on myös pidentää työaikoja. Eikö työaikoja pitäisi mieluummin lyhentää kun työn tuottavuus on jo pitkään kasvanut? Eikö töitä pitäisi pikemminkin jakaa niin, että niitä riittäisi yhä useammalle? ”Minäkin pidin ensimmäisen lomani vasta 25-vuotiaana” sanoisi risusavottaporvari joten ”turvat taas tukkoon”. Viis siitä, että talous tarvitsee myös kulutusta. Suu säkkiä myöten eläminen on suomalainen hyve.

Pentikäinen siis yleistää, että Isis olisi kaikkien kilpailuyhteiskunnasta pudonneiden turvapaikanhakijoiden juttu. Myös työttömistä yleistetään Suomessa samankaltaisesti. Esim. työttömille paasataan elämänhallinnasta ikään kuin se olisi vain työttömien ongelma tai työssä käyvien osaama taito. Ronskit rasistit ja fasistit riehuvat kaduilla Leijona-kuteissa. Rasistien ja fasistien ”älymystö” taas pukee sanansa sisäsiististi. Suomalainen yhteiskuntakulttuuri ja työelämä on äärioikeistolaista. Lue lisää vaikka tästä. Suomalaisella työllä on fasistinen perinne. Historiastamme löytyy mm. orjatyöleirejä ja yhteistyötä natsi-Saksan kanssa.

Kirjoitin mm. turvapaikanhakijosta 13.9.2015 seuraavaa: ”Siirrytäänpä turvapaikanhakijoihin. Heistä onkin viime aikoina puhuttu paljon. Tarkastellaanpa maahanmuuttoviraston tilastoa ajalta 1.1.-31.7.2015. Turvapaikkapäätöksistä myönteisiä oli 946 kpl. Kielteisiä taas oli 633 kpl. Kun tarkastellaan vastaavaa tilastoa koko vuodelta (2014), niin myönteisiä päätöksiä oli 1346 kpl. Kielteisiä taas oli 738 kpl. Vanhempia tilastoja näet tästä. Vielä vanhempiin eli 1990-luvun tilastoihin pääset tästä. Kuten huomaamme niin myönnetyt turvapaikat ovat hieman nousseet verrattuna aikaisempiin vuosiin eli 1990-luvulle ja 2000-luvun alkuun ja puoliväliin. Sellainen maailma nyt vaan on, että tilanne on välillä kriittisempi ja pakolaisia tulee enemmän. Myönnettyjen turvapaikkojen määrä on kuitenkin aika pieni kun huomioidaan väestönkehitys. Lue lisää: Syntyneet ja kuolleet 1991-2010.

Tilastollisesti kyseessä on siis hyvin pieni määrä ihmisiä. Suomessa on aina ollut monikulttuuria ja myös rasismia. Siitä kertoo mm. romanit ja heidän kohtelunsa. Romanit oli yksi ns. ”alaluokan” ryhmä, joka pistettiin orjatöihin talkootyö-Suomen historiassa. Talkootyön perinnettä jatkaa työttömien ”aktivointi”. Pentikäisen ehdotus tarkoittaa avointa rasismia sisäsiistissä muodossa. Fasismia jo työvoimapolitiikassa on, koska ”syrjäytyneitä” ja muita erityisryhmiä kuten mielenterveysongelmaisia ja vammaisia pistetään orjatöihin mm. kuntouttavaan työtomintaan. Tällaista fasismia harjoittivat myös natsit. Alaluokka sai kaasukammion. Suomessa saavat karenssin.

Vastikkeellinen sosiaaliturva ei siis lisää työllisyyttä tai paranna taloutta. Hallituksen poltiikka perustuu siis vain uskomushoidoille. Suomessa ei ole työstäkieltäytymisen ongelmaa. Kyse on vain siitä, että työpaikkoja ei ole. Avoimia työpaikkoja on työvoimatoimiston haun mukaan n. 11 000 kpl (18.7.2015). Samaan aikaan työttömiä on 5/2015 tiedon mukaan n. 450 000 kpl kun tilastosiivotut, eli eri työvoimapalveluissa (esim. kuntouttava työtoiminta) mukana olevat huomioidaan mukaan. Pelkkiä työttömiä työnhakijoita oli n. 325 000 kpl. Tilastosiivottujen määrä on siis n. 125 000 kpl.

Mitään todisteita työttömien ja maahanmuuttajien huonosta työmoraalista ei ole. Pelkkiä oletuksia ja ennakkoluuloja. Kyse on vain väärästä työvoimapolitiikasta sekä tilastoista ja matematiikasta. Ongelma on pikemminkin se, että ihmiset eivät aina tiedä, että heillä on oikeus erilaisiin tukiin. Tämän tiedän kanteluiden ja valitusten ystävänä. Mielestäni vakaumuksellisen työstäkieltäytymisen on lisäännyttävä. Orjatöhin on kunnioitettavaa ottaa ”Ei voisi vähempää kiinnostaa – EVVK”- asenne oli sitten suomalainen tai maahanmuuttaja.

Työttömyysmenot (2012) olivat noin 2,5 % kokonaistuotannosta (BKT). Se on rahan kierrossa hyvin pieni määrä. Tämän laskelman perustan STM:n tietoihin sosiaalimenoista BKT:sta. Ne olivat 30,1 %. Tuosta määrästä työttömyysmenot ovat 6,8 %. Tuosta laskin noin 1/3 osan (2,5 %) ottaen huomioon lopun 10 % kun tuo 30 % kerrotaan kolmella. Noihin sosiaalimenoihin sisältyvät STM:n mukaan myös mm. sairaus ja terveys, vanhuus, perhe ja lapset sekä ”muu sosiaaliturva”.

Yhteiskuntavastuujärjestö ETVK:n sivuilla on hyvä kirjoitus suomalaisesta köyhiä syyllistävästä asenteesta. Siinä todetaan kuinka suomalaiset sosiaalityöntekijät ovat pohjoismaiden tylyimpiä. Lisäksi todetaan mm. seuraavaa: ”Sosiaalilautakuntien olematonta tasoa täytyy tosissaan ihmetellä. Niissä ei ymmärretä tai välitetä oikeudellisista peruskäsitteistä, eikä tarkastella hallinto-oikeuksien olemassa olevia päätöksiä kunnolla”.

Jopa entisen hallituksen sosiaali – ja terveysministeri Paula Risikko on esiintynyt kansallispuvussa julistaen, että vastikkeettomasta sosiaaliturvasta on päästävä eroon. Tämä jos mikä on yläluokan äärioikeistolaista nationalismia. Sellaista, jossa kansan yhtenäisyys (nationalismi ja kansallispuku) ja kyykyttäminen sekä talkoopuhe eli ”osallistava sosiaaliturva” yhdistetään.

keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Valtiollisesta rasismista

Jari Tervo kirjoitti osuvasti alaluokan rasismista otsikolla "Valkoinen roskaväki". Hän kertoi vain alaluokan harjoittamasta rasismista. Olemme saaneet lukea kuinka mainittu alaluokka marssii Leijona-kuteet päällä. Jollain oli yllä valkoinen Klux Klux Klan – kaapukin. Tervo ei kertonut sellaista vaiettua asiaa, että myös sivistyneistö, rikkaat ja jopa viranomaiset voivat harjoittaa rasismia. Rasismin lisäksi he voivat harjoittaa fasismia ja luokkasortoa. Kaduilla tapahtuu junttien rasismia. Kabineteissa taas yläluokan rasismia sekä valtiollista rasismia. Rikkaat kapitaaliin kerääjät ja mm. valtiolliset tahot hyötyvät siitä, että rasismi typistetään vain alaluokan ilmiöksi. Sitähän se ei ole eikä ole fasismikaan. Esittelen tässä kirjoituksessani muutamia esimerkkejä yläluokan harjoittamasta rasismista, fasismista ja luokkasorrosta.

Yksi esimerkki on lastensuojelu. Suomalaisen lastensuojelun juuret ovat luokkasorrossa ja fasismissa. Tästä kertoo esimerkiksi Mervi Kaarnisen kirja Punaorvot 1918 (Minerva Kustannus 2008). Köyhäinhoitolehti kirjoitti 5.7.1918 seuraavaa:


























Myös nykyään huostaanotot painottuvat köyhiin perheisiin. Yhteiskuntaa ja viranomaisia kritisoivia vanhempia ja nuoria leimataan yhteistyökyvyttömiksi. Tämä todetaan lastensuojelutapauksia hoitavan juristin Leeni Ikosen kirjassa Salassa pidettävä. Syyllistämisretoriikka on samanlaista kuin punaisia kohtaan. Syytetään katkeruudesta ja yhteiskuntavihasta.

Esimerkki ihmisryhmästä on romanit. Oulun kaupunki toteaa oppaassaan sosiaalityöntekijöille romaneista mm. seuraavaa: ”Sosiaalitoimiston näkökulmasta huolta aiheuttaa se romanien ryhmä, joka ei tule autetuksi pitkästä asiakkuudesta huolimatta. Näiden romanien osalta erityiset sosiaaliset ongelmat ja arjen vaikeudet liittyvät usein asumisongelmiin (kuten toistuva asunnottomuus, häädöt, maksamattomat vuokrat ja häiriökäyttäytyminen) sekä taloudenhallinnan ongelmiin. Joissakin tapauksissa ongelmia aiheuttavat myös päihteet, väkivalta ja rikollinen elämäntapa.”

Kuten sosiaalialan kriitikot ovat todenneet niin lastensuojelua hallitsee häiriöorientaatio. Asiakkaista etsitään vikoja ja puutteita sekä esitetään syytöksiä. Sama pätee ylipäänsä koko sosiaalihuoltoon. Eerään tutkimuksen mukaan Suomen sosiaalityöntekijät ovat köyhiä kohtaan pohjoismaiden tylyimpiä. Ihmisen ongelmat nähdään yksilöstä johtuvina eikä yhteiskunnan vikana. Muissa pohjoismaissa ne luetaan enemmän yhteiskunnan syyksi. Kriitikot ovat esittäneet positiivisempaa suhtautumista asiakkaisiin häiriöluokittelun sijaan. Mielestäni sama pätee myös näihin Oulun romaneihin.

Juristi Leeni Ikonen toteaa kirjassaan kuinka varhaisen puuttumisen huolimetodi poimii helposti maahanmuuttajan lapsen sosiaalitoimen asiakkaaksi. Ikonen toteaa kirjassaan sivulla 387, että lastensuojelun näkemyksen mukaan pelkkä maahanmuuttajatausta voi oikeuttaa tekemään tulkinnan lapsen pahoinvoinnista.

Jyväskylän yliopisto on tekemässä selvitystä suomalaisen sijaishuollon kaltoinkohtelutapauksista. Sihen toivotaan erityisesti vammaisia lapsia ja romanilapsia, joiden kohtelusta ei ole tarkkaa tietoa. Näiden ihmisten yksilöön menevät ominaisuudet aiheuttavat äärioikeistolaisia huostaanottoja vielä tänä päivänä. Ihmisten elämänhallinta voidaan leimata puutteelliseksi. Lisäksi puutteelliset mielenterveyspalvelut ja terveydenhoito aiheuttavat huostaanottoja. Perustuslain mukaan jokaisella on oikeus riittäviin sosiaali – ja terveyspalveluihin. Näiden palveluiden puutetta korjataan laittomasti huostaanotoilla. Suhteellisuusperiaatteen mukaan on valittava lievin mahdollinen keino puuttua asiakkaan elämään.

Oikeuskirjallisuudesta (Lastensuojelulaki, Käytäntö ja soveltaminen, Tapio Räty, Edita 2008) löytyy esimerkkejä laittomista huostaanotoista. Niitä ovat esimerkiksi koulunkäynnin epäonnistumisesta johtuvat huostaanotot. Oletettu syrjäytymisriski siis patologisoidaan huostaanoton syyksi. Syrjäytyneiden leimaamista harjoittivat myös natsit. He propagandassaan tarjosivat ”hyvää hoidollista apua” keskitysleirillä. Suomen asevelimaa Saksassa perustuslakituomioistuin on todennut huostaanotot sosioekonomisen taustan vuoksi laittomiksi. Lapsen riski on syntyä ns. ”huonoon” perheeseen. Se on mielestäni parempi kuin viranomaisten valtiollinen rasismi.

Suomessa steriloitiin vuosina 1935-1970 tuhansia ihmisiä rotuhygienisin ja sosiaalisin syin. Heidän joukossaan oli mm. mielenterveysongelmaisia ja kehitysvammaisia. Huostaanotot jatkavat tätä fasistista perinnettä. Vuoden 1934 syksyllä Toivo Kivimäen porvarillinen kokoomushallitus antoi eduskunnalle ehdotuksen sterilointilaiksi. Myöhemmin Kivimäki tuomittiin yhtenä sotasyyllisenä sotarikosoikeudenkäynnissä. Oikeudenkäynti koski Suomen sotaa Neuvostoliiton kanssa. Suomen asevelimaa natsi-Saksassa Nürnbergissa järjestettiin vastaava oikeusprosessi maan sotarikollisia vastaan (Nürnbergin oikeudenkäynnit).

Suomen fasistista käytännöistä kertoo myös mm. kuntouttava työtoiminta, joka luokittelee kohderyhmänsä eriarvoiseksi työmarkkinoilla. Muodostuu siis kahdet työmarkkinat. Ne muodostuivat myös natsi-Saksassa. Tosin kohtelu oli paljon näyryyttävämpää. Molemmat kohdistuvat kuitenkin mm. syrjäytyneisiin ja sosiaalisesti rajoittuneisiin. Retorinen pohja on siis sama molemmissa. Lisäksi Suomessa on teetetty orjatöitä ennenkin. Työleirivalvojana työskennelleen edesmenneen äitinsä Saara Tuukkasen muistelmat kirjaksi koonnut Risto Joutjärvi toteaa YLEN artikkelissa seuraavaa: (Heinäveden työleirin) Johtaja oli sadisti. Hän sanoi, ettei yhteiskunnan pohjasakka ja maanpetturit tarvitse mitään oikeuksia. Hän oli sitä mieltä, että kaikki joutaisivat Saksaan leireille ja siellä heidät olisi jo tapettu. Johtaja palvoi Hitleriä ja huuteli teltassa "Heil Hitler" -tervehdyksiä.

Eräs tämänvuotinen kohu koskee Tshekin presidenttiä Miloš Zemania. Hän vertasi Barnevernertin (Norjan lastensuojeluviranomainen) toimitapoja natsi-Saksan Lebensborn-ohjelmaan, jossa aviottomia lapsia luovutettiin saksalaisperheisiin. Lebensbornin tarkoituksena oli luoda natsi-Saksaan arjalainen ihannerotu.
Wikipediasta ilmenee seuraavaa: Muodollisesti kyseessä oli yhdistys, joka hallitsi omaa omaisuuttaan, erityisesti järjestön lastenkoteja. SS kuitenkin käytännössä vastasi yhdistyksen toiminnasta. Ohjelman oli kehittänyt SS-mies Henrich Himmler. Eniten Lebensborn-klinikoita oli Norjassa. Niissä synnytti lapsen toisen maailmansodan aikana noin 8 000 norjalaista naista. Nämä klinikat tarjosivat ”rodullisesti sopiville aviottomille äideille sekä SS-miesten vaimoille taloudellista tukea ja mahdollisuuden käydä raskaus ja synnytys läpi erityisessä äitiyskeskuksessa”. Saksalaislasten lisäksi Lebensbornin lastenkoteihin alettiin ottaa kasvatettaviksi myös miehitetyiltä alueilta orpoja, joita pidettiin fyysisten ominaisuuksiensa perusteella arjalaisina.

Olen kirjoittanut tästä uutisen Lokakuun liikkeelle kesällä otsikolla ”Lännen ihmisoikeusrikokset alkavat tulla julkisuuteen”. Kun Saksan häviö oli selvä niin Himmler teki itsemurhan. Hän ei siis ollut syytettynä Nürnbergissa. Saksaa koskevassa oikeudenkäynnissä Neuvostoliittolla oli tuomareita kaksi ja yksi syyttäjä. Varatuomari Leeni Ikonen on ansiokkaasti puolustanut lasten ihmisoikeuksia Suomessa. Hän tuo esiin kuinka Suomi rikkoo kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia. Tämän on todennut myös Venäjän lapsiasiamies Pavel Astahov, joten lännen fasismin kitkeminen jatkuu itänaapurissamme.

maanantai 28. syyskuuta 2015

Asianajaja Jean Boldt

Olen miettinyt paljon anarkismin, kapinahengen ja lain suhdetta. Anarkismi tavoittelee taloudellisista, yhteiskunnallisista ja sosiaalisista valtahierarkioista vapaata yhteiskuntaa. Se siis vastustaa mm. valtion pakkovaltaa ja kapitalismin luomia luokkaeroja. Anarkismi vastustaa esivaltaa, jolla tarkoitetaan julkisen vallan käyttöä. Julkinen valta käsitteenä viittaa etenkin yksilön velvollisuuteen noudattaa valtion säätämiä lakeja ja muita määräyksiä. Julkinen valta edustaa siis järjestysvaltaa käyttäviä instansseja kuten viranomaisia.

Julkisella vallalla on myös velvollisuuksia. Keskeisin velvoite on seuraava lainkohta: Suomen perustuslain 2 §:n 3 momentti: Julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin. Kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia.

Jotta yhteiskunta toimisi hyvin, on oikeuksien ja velvollisuuksien oltava tasapainossa. Yksilöllä on tietenkin oltava velvollisuuksia, mutta niin on oltava esivallallakin. Esivalta voi käyttää alitusvaltaansa yksilöön. Vallankäytön tulee kuitenkin perustua tarkoin lakiin. Sen tulee olla sivistynyttä ja tarkaan säänneltyä. Siitä pitää huolen byrokratia ja viime kädessä vallan kolmijako-oppi.

Otsikkoon viitaten: Jean Boldt (1865-1920) oli asianajaja ja anarkisti. Lähteet: Kansallisbiografia ja wikipedia. Aivan. Asianajajakin voi olla anarkisti. En yhtään ihmettele sitä tässä esivaltaa kunniottavassa maassa. Jos tuntee oikeutensa liian hyvin voi saada lempinimen "ammattivalittaja".

Onhan Suomessa hyvin auktoriteettimyönteinen kansa. Sivistynytkin auktoriteettien kyseenalaistaminen on pahasta. Se onkin hyvä kysymys, että mistä tämä auktoriteettihuuma johtuu? Ehkäpä tsaarin vallan ajoilta tai porvarillisesta kotikasvatuksesta. Jean oli edistyksellinen ihminen. Lainoppineena hän vastusti oikeuden väärinkäyttöä. Sitä hän kutsui valtion pakkovallaksi ja piti oikeuslaitosta rikkaiden etujen ajajana. Olen useammilta ihmisiltä kuullut kuinka viranomaiset pitävät mm. kanteluiden ja valitusten tekemistä anarkismina vielä tällä vuosituhannella.

Anarkismi ei ole vain nuorten tai 2000-luvun pussikajoittelijoiden juttu. Sitä on ollut aina. Jopa sotienkin aikaan. Jeankin radikalisoitui vanhoilla päivillään vallankumoukselliseksi. Vuoden 1918 sisällissotaa edeltäneissä vuoden 1917 ns. kirkkomellakoissa hän tuli tunnetuksi vallankumousmessuistaan. Hän oli kristillinen sosialistianarkisti ja rauhan aatteen mies. Hän yritti myös koota omaa punakaartia. Lopulta hänet toimitettiin Niuvanniemen mielisairaalaan.

Palataanpa tälle vuosituhannelle. Suomessa viranomaiset eivät aina noudata lakia. Suomi ei siis ole oikeusvaltio. Tähän faktaan voi laajemmin tutustua lukemalla aiempia kirjoituksiani tai vielä laajemmin tutustumalla oikeuskäytäntöön.

Otetaanpa kuitenkin pari esimerkkiä. Poliisi ei aina ota tutkittavakseen kovin "vähäisiä rikoksia" resurssipulaan vedoten vaikka se on laitonta. Budjetti kun ei ole oikeusnormi. Sama pätee lastensuojeluun. Esim. sosiaalityöntekijät huostaanottavat lapsia, kun terveydenhuollon resussit ovat murentuneet. Tämä näkyy mm. riittämättöminä mielenterveyspalveluina ja erityisnuorten puuttellisena kuntoutuksena. Perutuslain mukaan jokaisella on oikeus riittäviin sosiaali - ja terveyspalveluihin. Terveydenhoitoa siis korvataan huostaanotoilla. Lastensuojelulain mukaiset huostaanottoperusteet eivät tällöin täyty. Myös kuntouttavassa työtoiminnassa on paljon laittomia käytäntöjä. Esim. sitä käytetään kuntatalouden tasapainoittamiseen vaikka se on yksilöllisesti arvoitava sosiaalipalvelu.

Kun talous murenee, niin murenee myös oikeusvaltio ja hyvinvointi. Kreikassa vasemmistoanarkistit pyörittävät omaa terveydenhoitotoimintaansa. Lue Voima-lehden juttu. Voima lehti on myös kirjoittanut suomalaisesta lastensuojelubisneksestä artikkelissa "Rahan löyhkä". Kun kerta lain turvaamat ihmisoikeudet eivät  toteudu, niin mitäpä jos kokeiltaisiin samaa Suomen lastensuojeluun. Esimerkiksi anarkistimartat voisivat tarjota niitä paljon puhuttuja kodinhoitopalveluita mistä on leikattu.

THL:n tutkimuksessa Vaarantunut suojeluvalta todetaan mm. seuraavaa:

"Demokraattisissa yhteiskunnissa lastensuojelun harjoittamat voimakkaat puuttumistoimet ihmisten yksityisyyteen voidaan katsoa oikeutetuiksi vain silloin, kun niillä on kansalaisten laaja hyväksyntä ja selvät rajat."

"Lastensuojelun vallankäyttö on vaarassa menettää sellaisen julkisen oikeutuksen, joka sillä tulee olla demokraattisessa yhteiskunnassa. Kyseessä on uhkakuva, joka perustuu tässä tutkimuksessa käytetyn pienehkön laadullisen aineiston analyysiin."

Julkiselta vallankäytöltä on siis lähtemässä oikeutus vallankäyttöön. Lue lisää. Tästä on todettu merkkejä ilmassa myös ko. tutkmuksessa. Valta on muuttumassa mielivallaksi. Demokratia ei enää toimi. Mitä ihmettä me äänestämme jotain edustajia säätämään lakeja, joita eivät viranomaiset noudata? Vallan kolmijako-oppi ei siis toteudu.

perjantai 25. syyskuuta 2015

Halpaa populismia

Kokoomuslainen opettajaopiskelija kirjoittaa blogissaan kuinka sosiaalipummiudesta on hänen mielestään tullut kansalaisoikeus. Kirjoitus on vuodelta 2013, mutta mielestäni sen agenda on edelleen ajankohtainen.

Kirjoituksessaan hän viittaa tuolloin 23-vuotiaaseen Miraan, joka Hesarin mukaan elää kotihoidontuella, lapsilisällä ja elatusmaksuilla sekä haaveilee muusikon urasta.

Hän moralisoi Miran elämäntyyliä porvarilliseen tapaan. Tämmöinen nainen on varmasti oiva porvareiden maalitaulu. Saa sosiaaliturvaa. Hänellä on lapsikin. Ilmeisesti vielä yksinhuoltaja kun poikakaverikin jätti. Lisäksi lapsen tarve lastensuojelulle on tarkastettu. Porvarit kun ovat aina tunteneet epäluottamusta vähäosaisia kohtaan.

Lisäksi hän toteaa kuinka yhteiskunta ei pyöri sillä, että jäädään kotiin makaamaan. Mielestäni kyllä ja ei pyöri. Yhteiskunta toki perustuu työnteolle. Se halutaanko toimia kapitalistien vai työväenluokan ehdoilla, on sitten toinen juttu. Jonkun on tässä järjestelmässä kuitenkin oltava työtön, jotta kapitalisteilla riittää kortistosta valinnanvaraa. On siis turhaa meittiä kuka osaa parhaiten markkinoida itseään töihin ja etsiä ns. "laiskimuksia", jotka jäävät kilpalussa jälkeen.

Toinen oletetusta moraalikadosta huolestuja on elimäkeläinen toimitusjohtaja, jonka mukaan töitä vain on, jos niitä tahtoo tehdä. Hänen mukaansa alle 30-vuotiaat tulisi laittaa pakkotöihin. Kuulemma liian moni heistä on "öriseviä hupparipoikia", jotka ovat liian veteliä työntekoon.

Tyypillisiä porvarillisia lauseita:

"Täytyy säätää sellaiset lait, että alkaa työnteko maittamaan".

"Pari sataa euroa riittää sellaiselle, joka ei tee mitään".

Voin kertoa, että sellaiset lait on jo olemassa. Työttömyysturvalain (2. a-luvun) mukainen karenssi voidaan määrätä kun henkilö kieltäytyy työstä tai työvoimahallinnon aktivointitoimista. Samalla henkilö putoaa toimeentulotuelle, jota alennetaan lisärangastuksena 20 %. Toistuvan kieltäytymisen johdosta sitä alennetaan 40 %. Eli käteen jää mimissään noin pari sataa euroa.

Lopuksi haluan vielä sanoa, että ainahan Suomessa on ollut köyhiä moralisoivaa koulukuntaa. Vaivaistupienkin asukkaat olivat "laiskureita", joista vahvimmat joutuivat töihin ilmaisen elatuksen vastineeksi.