keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Hyvää joulua myös köyhille ja rikkinäisille perheille!

Kuvan lähde: Lehden nettisivu (klikkaa).
Kansan ääni on Suomen työväenpuolueen lehti.
Kyseisellä puolueella ei ole kansanedustajia.
Pidin itsenäisyyspäivänä 6.12.2014 Helsingissä kapitalismin ja uusliberalismin vastaisen puheen. Tutustu siihen klikkaamalla tästä.

Laitanpa taas tämän kuvan tähänkin juttuuni.
Tämä on uusliberalismin ja leikkauspolitiikan 
sekä ihmisoikeuksien polkemisen seurausta.
Mutta tämähän sopii kokoomukselle oikein hyvin!


Nyt asiasta on kirjoitettu myös uusimpaan Kansan ääneen (joulunumero 6/2014). Lue kyseinen kirjoitus klikkaamalla tästä.

Kuten otsikko antaa osviittaa niin yksi asia mikä on lisääntynyt uusliberalistisen kehityksen myötä on lasten ja nuorten huostaanotot. Ne ovat peräti tuplaantuneet 1990-luvun alusta alkaen (Lähde: THL). Perheiden peruspalveluista kuten kotiapu leikattiin tuolloin.

Kuten olen aiemmin kirjoittanut niin lain mukaan muut keinot auttaa lasta ja perhettä tulisi käyttää ennen huostaanottoa, mutta kuten Voima-tehden teesi "Raha ei lakia" osoittaa niin Suomessa ei läheskään aina noudateta lakia vaikka meidät oikeusvaltioksi juhlapuheissa mielletään.

Hyvä kysymys kuuluu kuinka monta lasta taas tänä jouluna on huostaanotettu kokoomuslaisittain ilmaistuna ns. "heikompaa ainesta" sisältävistä perheistä?

Kapitalismi ja uusliberalismi ovat aiheuttaneet Suomessa niin suuria ihmisoikeusloukkauksia jopa ihan pikkulasten siedettäväksi, että oikeistolle ei pidä antaa yhtään periksi. Luokkataistelun ja vastakkainasettelun aika on nyt. Sen on ansainnut jokainen heikommassa asemassa oleva ihminen. Kuten esimerkiksi vääryydellä ja muiden auttamiskeinojen puutteessa (eli esim. leikkausten vuoksi) kotoaan ryöstetyt lapset ja heidän vanhempansa.

Laitan tähän kirjoitukseni linkin sosiaalialan businessmentaliteetista. Klikkaamalla sitä pääset myös selaamaan muita kirjoituksiani ja muita mielenkiintoisia linkkejä.

Businessvalmennusta sossussa

Loppukaneetti:

Helsingin kihlakunnansyyttäjä Tuire Tamminiemen mukaan ensi vuonna (2015) on luvassa virkarikoskäräjät Eerikan murhasta. Aivan. Kun suurin piirtein jokainen "väsyneen vanhemman ongelma" ratkaistaan huostaanotolla niin tosi vakaviin juttuihin jää vähemmän aikaa. Toivottavasti yksilökeskeisyyden seuraukset ja lastensuojelun ihmisoikeusrikokset tulevat silloin oikein kunnolla julkisuuteen.

Kenen on vastuu vastuunkantajien maassa? Pidän kapitalisteja ja uusliberalisteja melkein yhtä suurina ihmishirviöinä kuin Eerikan surmaajaa. Nyt on totta tosiaan tilinteon ja vastuunkannon aika. Pahikset on laitettava vastuuseen teoistaan. Kohti inhimillisempiä arvoja!

Tässä on myös toinen kapitalismin ja uusliberalismin vastainen kirjoitukseni samaisessa Kansan äänessä:

Noteerataan "EVVK" pakkotyön tekemiselle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti