tiistai 19. heinäkuuta 2016

Kollektiivinen profilointi ja junttihuumori

Heti alkuun haluan sanoa, että minulla on invidualistinen unelma. Unelma siitä, että ihmisiä kohdellaan ainutkertaisina yksilöinä. Siitä meidän oikeusjärjestelmäkin virallisen tiedon mukaan lähtee. Tämä unelma on minulle syntynyt mm. auktoriteettikammon, ”ammattivalittamisen” ja bloggauksen johdosta.

Kannatan jakamatonta ihmisarvoa kuten suurin osa suomalaisistakin lienee kannattavan. Jakamattoman ihmisarvon käsite on suosittu yli ideologioiden (jos ei kansallissosialismia lasketa). Sen ovat omaksuneet niin vasemmisto, kommunistit, sivistysporvarit kuin anarkistitkin.

Virallinen tieto ei aina pidä paikkaansa. Poikkeus vahvistaa säännön sanotaan. Kannatan jakamatonta ihmisarvoa. Tosin esivalta ei aina kohtele alaisiaan kovin invidualistisesti ihmisarvoisina yksilöinä.

Uutisista saimme lukea kansanedustaja Teuvo Hakkaraisen (ps) möläytyksen, jonka mukaan muslimit tulisi joukkokarkoittaa Suomesta. Hän oli tekopyhästi pahoillaan Nizzan terroriteosta. Joukkokarkoitus on kollektiivista kurinpitoa. Meidän oikeusjärjestelmä ei tunnusta sellaista. Ihminen vastaa omista teoistaan vain yksilönä. Lisäksi ihmisoikeussopimus (EIS) kieltää ulkomaalaisten joukkokarkoitukset.

Muusikko Mustan Barbaarin sukulaiset (äiti ja sisko) joutuivat mitä ilmeisemmin tällaisen profiloinnin kohteeksi poliisin ulkomaalaisvalvonnan vuoksi (henkilöllisyyden tarkistus). Asiaan siis mitä ilmeisemmin vaikutti ihonväri. Asia on viranomaisten tutkinnassa. Kollektiivista profilointia löytyy myös muista asioista. Esimerkiksi mielisairaanhoidosta. Siihen olen ottanut kantaa mm. seuraavassa tekstissäni: Persut ja laitosvalta

Tämän kertaisesta tekstistäni tuli aika lyhyt. Siksi heitänkin tähän loppuun oman humoristisen havaintoni. Olen miettinyt miksi suomalainen junttihuumori kohdistuu monesti juuri yhteiskunnan marginaaliryhmiin eikä keskiluokkaisiin ja rikkaaseen eliittiin. Kerran näin rautatieasemalla miehen, joka sanoi minulle, että älä maksa vessaanpääsymaksua (kun siihen pääsi vikkelästi ilmankin), koska ”ei senttiäkään riistoporvarille”. Se oli mielestäni hyvä junttihuumorilausunto. Se ei loukannut vähemmistöjä kuten Hakkaraisen lausunto.

Päivitys 19.7.2016 klo 23.09: Tekstiin on korjattu, että kyse on muusikon sukulaisista (eikä muusikosta). Tässä vielä linkki HS:n juttuun asiasta:
http://www.hs.fi/kaupunki/a1468117067726

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti