torstai 20. elokuuta 2015

Mustikkasatoa riittää

Tällä viikolla saimme törmätä uutiseen, jossa itse pressa Sale ylistää nuorta marjanpoimijaa ”yrittäjähenkisyydestä”. Sale on myös joskus sanonut, että Suomi ei ole oleskeluyhteiskunta sekä vieraillut hikipajalla. Sale menee luokkaeroja piiloon teinipojan selän taakse. Tyypillistä oikeistopopulismia. Nyt voidaankin kaikki sosiaaliturva lakkauttaa kun mustikkasatoa riittää. Talouselämän artikkelissa vuodelta 2013 poliitikot ehdottavat työttömille sosiaaliturvan vastineeksi risusavottahommia ja marjojen poimimista. Nyt hallitusohjelmassa työttömien aktivointia eli orjatöitä lisätään.

Mietitäänpä myös suunniteltua työajan pidentämistä. Se tähtää siihen, että työläinen raataa entistä tehokkaammin. Tällöin saadaan potkittua työvoimaa pellolle mikä vähentää tuotantokustannuksia. Ja kuka viitsii kohta enää edes palkata työvoimaa kun erilaisia harjoittelijoita voi saada ilmaiseksikin? Rehelliset yrittäjät taas menettänevät malttinsa kun hikipajajojen kanssa ei kannata kilpailla. Tällä tyylillä saadaan kokonaistuotanto (BKT) vain alas ja työttömyys lisääntymään sekä lama syvenemään. Ihmisillä ei ole enää varaa kuluttaa ja sitä kautta myös lama syvenee. Raha ei enää kierrä normaalisti ja luokkaerot syvenevät.

Suomen tilannetta on perusteltu myös viennillä. Tuo oletus, että yritysten palkkauskustannuksia vähentämällä saadaan kauppa käymään on aika huono, koska työntekijän palkkauskustannukset ovat Suomessa EU-maiden keskitasoa. Ks. kuva alla.


























Syrjäytymiskeskustelu on Suomessa liian usein yksilöä syyllistävää oikeistopopulismia. Työttömät, syrjäytyneet ja maahanmuuttajat ovat julkisessa puheessa syyllisiä suurin piirtein kaikkeen. Puhuisin syrjäytyneiden sijaan syrjäytetyistä. Voima-lehden sanoin ”Kilpailuyhteiskunta ei ole yhteiskunta lainkaan”. Se siis leimaa jokaisen, joka jää kilpailussa kynnysmatoksi. Ihmisten leimaamisella ja luokittelulla on historiassa synkät perinteet. Nykyään työttömät nähdään moraalittomina b-luokan kansalaisina kuten juutalaiset aikoinaan. Fasistinen puhtauskultti siis elää edelleen. Porvarismissa ja natsismissa on yllättävän paljon samaa. Työttömien syyllistäminen muistuttaa jo holokaustia.


lauantai 15. elokuuta 2015

Lisää järkipointteja

Kirjoitin tänään seuraavaa: Kallista moniammatillisuutta

Laskin, että työllistäminen oikeaan työsuhteeseen tulisi tällaista työpajailua jopa halvemmaksi.

Eikä tässä vielä kaikki. Tässä lisää etuja:

- "Aktivoidulla" olisi varaa kuluttaa enemmän. Tämä hyödyttäisi myös kansantaloutta.

- "Aktivoitu" voisi myös opiskella rauhassa työajan ulkopuolella kun toimeentulona olisi oikea palkka. Opiskelijalle kun ei ole lain mukaan velvollisuutta järjestää kuntouttavaa työtoimintaa. Kuten tiedetään niin opiskelijan sosiaalituet ovat tosi heikot.

- Mikä tärkeintä niin työsuhde olisi oikea. Kuntouttava työtoiminta kun harvoin johtaa oikeaan työsuhteeseen.

Työttömien syyllistämisen sijaan kannattaa käyttää järkeä! Eikö työllisyyden hoitamisen tarkoituksena pitäisi olla yhteiskunnan rakentaminen työttömien moralisoimisen sijaan? Työttömien syyllistäjille ja "aktivoinnin" kannattajille sanoisin, että opetelkaa ajattelemaan omilla aivoillanne.

Alla olevasta THL:n tutkimuksesta otetusta tilastosta näet, että tavoite siirtyä oikean työsuhteeseen työtoiminnan jälkeen on toteutunut vain 8 prosentissa tapauksissa kun palkkatuettu työ huomioidaan mukaan. Tämä on siis totuus sen paljon mainostetun polun eteenpäin löytymisen kohdalla. Aivan. Se voi olla myös kyykyttämisen jatkuminen. Polku eteenpäin ei tarkoita välttämättä parempaa.