sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Lastensuojelun äärioikeistolaiset ja porvarilliset hyveet

Kirjoitin tästä aiheesta viimeksi nyt tänä viikonloppuna. Lue: Huolikapitalismin aikaa

Katsoin juuri youtube-videon missä dosentti Johan Bäckman kertoo lastensuojelun olevan poliittista terroria. Hän viittaa Suomen sotahistoriaan. Paljon on tultu eteenpäin lastensuojelussa ja muussa sosiaalihuollossa niistä ajoista. Kuitenkin vielä tänä päivänäkin ihmisiä luokitellaan samankaltaisesti.

Johan luki kirjasta Punaorvot 1918 (Mervi Kaarninen, Minerva Kustannus 2008) seuraavan kohdan:






















Yllä oleva on hyvä esimerkki vanhempia syyllistävästä vihapuheesta. Kirjoitin viimeisimmässä tekstissäni kuinka jopa lapsen mielenterveysongelmat tai neurologiset häiriöt saadaan viritettyä vanhempien syyksi. Tällaiset "erityiset" lapset ja nuoret tarvitsevat terveydenhuollon apua eikä lastensuojelun asiakkuutta. Se olisi myös perustuslain mukainen toimintatapa.

Suomi on hirveän lapsivihamielinen maa. Suomalaisessa sosiaalihuollossa vallitsee äärioikeistolainen (eli fasistinen) ja porvarillinen ajattelutapa. Suomi on ahdasmielinen ja hirveän rasistinen yhteiskunta.

Esimerkki suomalaisesta fasismista: Yhteiskuntapolitiikka-lehden numerossa 73/2008 todetaan seuraavaa: "Termillä sosiaalinen perimä tarkoitetaan ongelmien siirtymistä vanhemmilta lapsille". Sosiaalinen perimä havainnollistetaan tässä lauseessa negatiiviseksi asiaksi. Ikään kuin köyhyys tai esimerkiksi mielenterveysongelmat oikeuttaisivat pääsääntöisesti huostaanoton. 

Ihmisiä riskiluokitellaan. Monet, jotka eivät sovellu tiettyyn ahdasmieliseen arjalaiseen ja pikkuporvarilliseen normiin ovat b-luokan kansalaisia. Heikoimpien puolustajat nähdään Suomessa "turhina valittajina".

Lokakuun liikkeen artikkelissa 10.6.2015 "Lännen ihmisoikeusrikokset alkavat tulla julkisuuteen" todetaan mm. seuraavaa: 

Tuorein kansainvälinen kohu koskee Tshekin presidenttiä Miloš Zemania. Hän vertasi Barnevernertin (Norjan lastensuojeluviranomainen) toimitapoja natsi-Saksan Lebensborn-ohjelmaan, jossa aviottomia lapsia luovutettiin saksalaisperheisiin. Lebensbornin tarkoituksena oli luoda natsi-Saksaan arjalainen ihannerotu.

Tässä mainitsemani video (linkki):



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti