lauantai 5. syyskuuta 2015

Huolikapitalismin aikaa

Alaluokan syyllistämisestä on tullut laman johdosta taas muotia. Yksi esimerkki tästä on huostaanottojen lisääntyminen. Ne ovat 20 vuodessa noin kaksinkertaistuneet. Huostaanotot painottuvat erityisesti köyhiin perheisiin. Myös sosiaalityöntekijöiden asenteissa on korjaamisen varaa. Heistä iso osa ajattelee köyhyyden olevan omaa syytä. Muissa pohjoismaissa asia on toisin.

Ennen porvarit lahtasivat punaisten lapsia sisällissodassa. Nykyään he tekevät proletariaatin lapsilla bisnestä. Ihminen luokitellaan nykyään automaattisesti syrjäytyneeksi jos hän ei ole kilpailuhenkinen tai orjamoraalin omaava.

Kirjassa Punaorvot 1918 (Mervi Kaarninen, Minerva Kustannus 2008) todetaan seuraavaa:
















           














Myös nykyään sosioekonominen tausta vaikuttaa aika lailla. Lapsia valmennetaan kilpailuyhteiskuntaan. Köyhät perheet nähdään vielä 2010-luvulla elämänhallintansa menettäneinä hulttioina. Jos köyhien vanhempien lapsella on jotain mielenterveysongelmia tai jokin neurologinen oireyhtymä (esim. ADHD tai Asperger) niin se saatetaan vielä tänä päivänä tulkita vanhempien syyksi. Porvariston tekemät leikkaukset mielenterveyspalveluihin saadaan maksaa huostaanottojen lisääntymisenä. Nykynuorilta on viety nämä palvelut. Rikkaiden lapset saavat näitä palveluita rahalla. Köyhiltä voidaan lapset riistää vaikka riittävä terveydenhuolto on perustuslain takaama oikeus.

Alla pari esimerkkiä huostaanottobisneksen tekijöistä:

Nettisivujensa mukaan: ”MilaPro Oy on laadukkaita ja asiantuntevia lastensuojelu- ja mielenterveyspalveluita tuottava yritys”.

Alla olevasta taulukosta näet yrityksen verkoston. Lähde: Orbis-tietokanta. Ks. tarkempi kuva tästä.















Aloitetaanpa Pasi Lehtisestä. Hän on Korona Invest Oy:n perustajaosakas. Hän on rahoitusalan ammattilainen. Kyseessä on sijoitusyhtiö, jonka nettisivuilta löytyy kohdeyrityksistä MilaPro Oy klikkaamalla auki kohta Care Component. Bisnestä huostaanotot eivät ole vain MilaProlle vaan myös Korona Investille.

Siirrytäänpä Miika Liimattaan. Hän kirjoittaa Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n blogissa kuinka eri toimijoiden välille luodaan vastakkainasettelua. Omien sanojensa mukaan hän on joutunut toteamaan kuinka lastensuojelusta tai sotepalveluista luodaan mediassa negatiivista kuvaa. Hän haluaa luoda näistä positiivista kuvaa. Hän on MilaPron palvelujohtaja. Positiivinen kuva sopiikin hyvin lastensuojelubisneksen tekijän mieleen. Se tuo myös rahaa kukkaroon.

Huostaanottobisneksen jäljet johtavat jopa veroparatiiseihin asti. Lue lisää: Sentican huostaporvarit ja veroparatiisityypit

Lue myös lisää luokkaeroista: Luokkaeroista Työkansan Sanomissa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti