maanantai 2. helmikuuta 2015

Lakimuistio / Sosiaaliturvatyö

Alla on sosiaaliturvatöistä viime viikolla kirjoittamani muistio. Muistio liittyy lain rikkomisiin. Muistio ei ole kaiken kattava, mutta antaa Suomen touhusta sosiaaliturvatyön suhteen hyvää osviittaa. Se siis sisältää esimerkkejä lain rikkomisista.
------------------------------
Muistio / Sosiaaliturvatyö / Lain rikkominen

Laatinut: Henri Autero / Kirjoitettu Vaasassa 29.1.2015

Lakiperusteet (kaikissa samat):

1.      Työvoiman korvaaminen

THL:n mukaan:

- Kuntouttavalla työtoiminnalla ei saa korvata virkasuhteessa tai työsuhteessa tehtävää työtä. Kuntouttavan työtoiminnan asiakas ei siis voi esimerkiksi korvata kuntouttavan työtoiminnan toimipaikan työntekijää tai toimia hänen sijaisenaan.

- Toimipaikka ei saa olla riippuvainen asiakkaiden työpanoksesta.

- Sijoitettaessa kuntouttavan työtoiminnan asiakkaita esimerkiksi alihankintatöihin tai kunnan toimipaikkoihin on aina mietittävä, ovatko työtehtävät sellaisia, että niillä mahdollisesti korvataan palkkasuhteista työtä. Yleissääntönä voidaan todeta, että tuotannollisen työn tai kunnan palvelun ollessa kyseessä ne eivät saa olla riippuvaisia kuntouttavan työtoiminnan asiakkaiden työpanoksesta.

Lisätietoa: LIITE laki-1

2.      Yhtiöittäminen

 
Kyseiset julkisen vallan tahot ovat sopineet kyseisen yrityksen kanssa kuntouttavan työtoiminnan järjestämisestä. Laissa kuitenkin todetaan yksiselitteisesti, että kuntouttavalla työtoiminnalla ei voida korvata oikeaa palkkatyötä. Tähän ei vaikuta se, että yritys on mahdollisesti julkisen sektorin omistama joko osittain tai kokonaan. Se on silti yritys, joka toimii osakeyhtiölain mukaisesti. Kuntouttavasta työtoiminnasta annetun lain 6 §:n 2 momentin mukaan kuntouttavaa työtoimintaa ei saa hankkia yritykseltä. Tällainen sopiminen on siis mitätöntä ja lainvastaista. Silti sitä on noudatettu virkamiesten ja julkisen vallan siunauksella. Virkamiehillä tarkoitan esimerkiksi työvoimatoimiston ja sosiaaliviraston henkilökuntaa.

Alla on lueteltu lain rikkomisia:

1.      Vallox Oy

Asian kuvaus:
Vallox Oy teettää alihankintatyötä Loimaan kaupungin kehitysvammaisten toimintakeskuksessa sekä pitkäaikaistyöttömillä.

Lisätietoa:

LIITTEET 1 ja 2

LAKIPERUSTE 1 ja 2
 
2.      Valma Oy

Asian kuvaus:

Työelämävalmennus Valma Oy tiedottaa nettisivuillaan 19.12.2014, että tämän vuoden (2015) alusta Kuntayhtymä Tuoterengas yhtiöitetään (Valmaksi). Nykyään toimintaa siis järjestää osakeyhtiö.
 
Lisätietoa:

LIITTEET 3 ja 4

LAKIPERUSTE 1 ja 2

LISÄLIITTEET: A1 + A2 + A3 + A4


3.      Jupiter


Jupiter-säätiö tekee yhteistyötä jäteyhtiö Oy Stormossen Ab:n kanssa. Jupiter-työpajalla on kierrätysosasto EkoCenter. Tämä tarkoittaa mitä ilmeisemmin sitä, että jäteyhtiö hyötyy työttömien työpanoksesta (lue: kierrätysosasto). Kyseinen jäteyhtiö kuuluu myös Jupiter-säätiön perustajajäseniin. Säätiön perustajajäseniin kuuluvat myös esimerkiksi Vaasan kaupunki ja Mustasaaren kunta. Edellä mainitut ovat julkista valtaa edustavia tahoja joiden siis tulisi olla huolellisia sen suhteen, että lakia ei rikota.


Lisätietoa:

LIITTEET 5 ja 6


LAKIPERUSTE 1 ja 2


4.      Perämeren Jähti Oy


Tämä jähti tarkoittaa laivaa, joka on rakennettu Meri-Lapin työvalmennussäätiön työvoiman ansioista. Tässä on jotain bisneksiä takana, esimerkkinä tuo osakeyhtiö. Pitäisi tutkia tarkemmin onko tässä korvattu työvoimaa (lakiperuste 1).

Säätiön sivuilta ilmenee seuraavaa:

-        Meri-Lapin Työhönvalmennus-säätiö perustettiin 2.12.1999 Kemissä. Säätiön perustajia ovat Kemin kaupunki, Keminmaan kunta, Kemin seurakunta ja 10 sosiaali- ja terveysalan järjestöä. Säätiön hallinnosta ja toiminnasta vastaavat 15-jäseninen hallintoneuvosto, 5-jäseninen hallitus ja toimitusjohtaja Hilkka Halonen.

-        Säätiön yhteistyökumppaneita ovat Kemi, Keminmaa, Kansaneläkelaitos ja Työvoimatoimisto.

Edellä on mainittu julkista valtaa edustavia tahoja joiden siis tulisi olla huolellisia sen suhteen, että lakia ei rikota.

LAKIPERUSTE 1 ja 2

Lisätietoa:

LIITTEET 7, 8, 9, 10 ja 11

5.      Sosiaali – ja terveysministeriössä on käynnissä selvitys lainvastaisista käytännöistä. Liitteenä on myös ministeriön tiedonanto.


Tiedonannossa todetaan esimerkiksi seuraavaa:

·        Kuntouttavaa työtoimintaa ei saa hankkia yritykseltä. Tällä pyritään siihen, että kuntouttavan työtoiminnan asiakkaiden työpanosta ei käytetä taloudellisen voiton tuottamiseen. Myös yhdistys tai säätiö voidaan katsoa yritykseksi, jos se harjoittaa elinkeinotoimintaa. Sama pätee avoimilla markkinoilla toimiviin liikelaitoksiin.

Oheistan liitteeksi myös muuta aineistoa tähän kohtaan liittyen.
Lisätietoa: 
KOHTA = LIITEOSIO-STM
Erityisen vakavana pidän Työelämävalmennus Valma Oy:n menettelyä, koska yhtiöittäminen on tuore ja astunut vasta vuoden alusta voimaan.
Edellä mainittu lista ei ole kaiken kattava, mutta antaa Suomen touhusta sosiaaliturvatyön suhteen hyvää osviittaa.
------------------------------
Lue liitteet klikkaamalla alla olevia linkkejä:

LIITTEET:
 
LISÄLIITTEET:
LIITE A4 = sama kuin liite 4
 
LAKILIITE:
 
LIITEOSIO-STM:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti