torstai 15. lokakuuta 2015

Köyhäinhoito ja kontrolli sekä antifasismi

Olen tässä lukenut kirjaa nimeltään Kuokkavieraiden pidot. Se kertoo yhteiskunnan marginaaliryhmistä. Ihmisistä, jotka olemassaolollaan rikkovat pikkuporvarillista moraalikäsitystä. Kautta aikain on köyhiä ja vähäosaisia sekä muuta ”alaluokkaa” moralisoitu laiskoiksi ja moraalittomiksi. Kuokkavieraiden pidossa käsitellään yhteiskunnan sosiaaliseen kontrolliin liittyviä asioita. Esimerkiksi sitä kuinka jotkut uskaltavat haastaa vallitsevan normiston. Mikä on ylipäänsä normaalia? Hyvä esimerkki yläluokkaisesta moralismista on sosiaaliavun saajien väittäminen laiskoiksi. ”Alaluokkaa” on aina pyritty kotrolloimaan ja leimaamaan. Kontrollipolitiikka on aina yhtä ahdasmielistä ja epätieteellistä, mutta aina löytyy ihmisiä, jotka siihen uskovat. Kun talous on tiukilla ja yhteiskunta kriisissä niin kaikista pienituloisimmat saavat kantaa vastuun. Tämän päivän kontrollipolitiikka näkyy mm. kuntouttavana työtoimintana ja lasten huostaanottojen lisääntymisenä. Antifasistisen varisverkoston mukaan sosiaalitoimen asiakkaiden oikeuksien puolustaminen on antifasismia.

Suomessa on liian hyvä sosiaaliturva kun se kannustaa jäämään kotiin” kuuluu lause kuntouttavan työtoiminnan puolustajan suusta. Suomen sosiaaliturva on todettu ihmisoikeuskomiten taholta liian matalaksi. Viis kuitenkaan asiatiedosta. Ihminen moralisoidaan laiskaksi jos hän on vaikka pitkäaikaistyötön. Ennen kuin köyhäinhoito siirtyi kunnille niin köyhistä huolehti kirkko. Diakoniatyön keräyslippaat eli vaivaisukotkin olivat varmaan jonkun mielestä liian anteliaita. Kontrollipolitiikka on koskenut mm. köyhiä, sairaita, vammaisia, mielenterveysongelmaisia ja romaneja. Julmin esimerkki kontrollipolitiikasta on natsi-Saksa. Myös ns. tasa-arvon kehdossa eli pohjoismaissa on esiintynyt ja esiintyy fasismia. Ruotsin osalta siitä kertoo kirja nimeltään Kansankodin pimeämpi puoli. Suomi on pohjoismaista eniten ihmisoikeusvastaisin. Ihmisten kontrolloimiseen siis liittyy porvarillinen epäluottamuksen politiikka. Ihmisiä, jotka eivät edusta pikkuporvarillista ”normaaliutta” pidetään jotenkin ”rahvaina”.

Sosiaalidemokraatti Miina Sillanpää (1866-1952) arvosteli eduskunnassa punaorpojen sijoitushoitoa. Hänen mielestään heitä sijoitettiin puoluenäkökantoja silmälläpitäen. Hän lisäksi toi eduskunnan tietoon menettelyn, jossa kotiavustuksia ei annettu ja lapset otettiin huostaan ja sijoitettiin maksua vastaan. Sijoituksia tehdään myös nykyään liian heppoisin perustein. Lastensuojelu on myös tuottoisa bisnes. Esimerkki: Mielenterveyspalveluista on leikattu. Valviran mukaan terveydenhoidon puutteellisuutta korvataan huostaanottotehtailulla. Köyhäinhoitolehti kirjoittaa vuonna 1918 kuinka punaorvoista on kasvetettava lastenkodeissa ”valkean Suomen valkeita kansalaisia, joilla on siveellistä selkärankaa ja kykyä itse-elatukseen”. Lehti epäili punaleskien kasvatuskykyä suuresti. Myös tänä päivänä huostaanotot painottuvat köyhiin perheisiin. Tutkimustiedon mukaan suomalaiset sosiaalityöntekijät ovat pohjoismaiden tylyimpiä. He siis näkevät yhteiskunnan rakenneongelmat yksilön vikana.

Suomessa steriloitiin vuosina 1935-1970 tuhansia ihmisiä rotuhygienisin ja sosiaalisin syin. Heidän joukossaan oli mm. mielenterveysongelmaisia ja kehitysvammaisia. Huostaanotot jatkavat tätä fasistista perinnettä. Vuoden 1934 syksyllä Toivo Kivimäen porvarillinen kokoomushallitus antoi eduskunnalle ehdotuksen sterilointilaiksi. Myöhemmin Kivimäki tuomittiin yhtenä sotasyyllisenä sotarikosoikeudenkäynnissä. Oikeudenkäynti koski Suomen sotaa Neuvostoliiton kanssa. Suomen asevelimaa natsi-Saksassa Nürnbergissa järjestettiin vastaava oikeusprosessi maan sotarikollisia vastaan (Nürnbergin oikeudenkäynnit).

Vastarintaakin löytyy. Vuosina 1996-2003 ja 2006 Suomessa on järjestetty fasismin ja luokkaerojen vastaisia kuokkavierasjuhlia. Aivan kuten kirjan nimestäkin voi päätellä niin ne olivat juhlat b-luokan kansalaisille. Pääosin toiminta oli rauhallista, mutta välillä mielenilmaukset kärjistyivät väkivaltaisiksi. Perinnettä on jatkanut kiakkovierasjuhlat Tampereella vuonna 2013 ja luokkavierasjuhlat Helsingissä vuonna 2014. Mielenosoittajat rähinöivät poliisin kanssa. Nämä olivat edistyksellistä nuorten toimintaa fasismia ja luokkaeroja vastaan.

Militantti antifasismi ei ole vain nykypäivän nuorten juttu. Sitä oli myös sotiemme aikaan. Kuten natsi-Saksassa niin myös Suomessa toimi fasismin vastainen vastarintaliike. Tässä pari hahmoa: Desantti Kerttu Nuorteva ja antifasisti Veikko Pöysti. Nuorteva tiedusteli Neuvostoliitolle. Pöystin toimintataktiikka fasismin vastustamisessa oli mm. lakkoilu ja suora militantti toiminta. Antifasistiset urhot tekivät monenlaisia tihutöitä. He esimerkiksi räjäyttivät tavarajunan Tampereella. Sekä tämän päivän, että entisaikojen antifasistiset nuoret ovat saaneet rettelöitsijän maineen vaikka he vain haluavat oikeudenmukaisuutta yhteiskuntaan. Suomen antifasistisen komitean SAFKAN sanoin ”Veikko Pöysti on kuolematon sankari”. Mielestäni Suomi tarvitsee antifasismia uudelleen muotiin.

Kirjoitettu Kansan äänelle 15.10.2015

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti