Olen lueskellut Oikeus laiskuuteen nimistä kirjaa. Sen kirjoittaja
on Paul Lafargue. Kirjan nimetön suomentaja on sosialismi.net
– sivuston mukaan
todennäköisesti nuori Väinö Tanner. Huolimatta Tannerin
suhtautumisesta radikaalimpaan vasemmistoon ja nousemisesta
oikeistodemarien keulakuvaksi, niin tämän kirjan suomentaminen on
suorastaan kapinallinen teko. Kirja on myös netissä luettavissa.
Kirjalla on niin vallankumouksellinen luonne, että sen esipuheessa
lukee vuosiluvun lisäksi paikkana vankila; Sainte-Pelagien
vankilassa, 1883.
Kirjassa on mielestäni oikea asenne elämään. Elämän ei pidä
olla kärsimystä vaan elämys. Ei sosiaalidarwinismia vaan
humanismia. Työmies, joka ei humanismia ymmärrä on kai
sivistymätön. Aivomme reakoivat erilaisiin ilmiöihin edelleen
luolamiesten tavoin. Luolamiesasennetta todistaa mm. kova työmoraali
sekä hysteerinen suhtautuminen julkiseen velkaan ja sosiaaliturvan
saajiin. ”Ken ei työtä tee, ei sen syömänkään pidä” sanoo
vanha suomalainen kristillisporvarillismoraalinen sananlaskukin.
Kautta ihmiskunnan historian on mietitty miten työt voitaisiin tehdä
pienemmällä vaivalla. Kovan työmoraalin omaavan kansanosan
keskuudessa arvostettu maatalouskin aikanaan perustui elintason ja
inhimillisen mukavuudenhalun lisäämiseen sekä raskaasta
keräilijä-metsästäjä-elämäntyylistä luopumiseen. Siitä tulee
kai alkiolainen humanismikin. Epähumanistiset ajattelumallit usein
kiistävät ihmisen mukavuudenhalun.
Kirjassa tuodaan uskonto esiin yläluokan hallitsemisen välineenä.
Jopa oikeistodemari Raimo Sailas on neuvonut ottamaan mallia
lestadiolaisten ääriuskonnollisesta työmoraalista. Minä
toteankin, että oma Jeesukseni on laiska ja työtä välttelevä
pitkätukkahippi. Olen päättänyt luottaa siihen, että saan
taivaspaikan vaikka olenkin varsin laiska ja mukavuudenhaluinen
humanisti eikä maan päälläkään tarvi kärsiä. En usko siihen,
että taivaspaikka pitäisi mitenkään erityisesti lunastaa,
esimerkiksi kovalla työnteolla. Saatan asenteellani ärsyttää
monia kovan työmoraalin omaavia ateistejakin. Ihmiskuntaan
laiskuutta, humanismia ja mukavuudenhalua lisänneet kristinuskon
reformaattorit Martti Luther ja kirkon harhaoppisena kuolemaan
tuomitsema Jan Hus lienevät monen
konservatiivin mielestä moraalittomia.
Kirjassa arvostellaan työväenluokan kalvinistista työ – ja
oramoraalia sekä porvarilliskristillistä esivaltamyönteisyyttä.
Kirjassa tuodaan esiin kuinka aikanaan liberaali sivistysporvaristo
kannusti työväestöä pakanalliseen mukavuudenhaluisuuteen ja
synnillisiin iloihin sekä liittotui papistoa vastaan. Ranskan
vallankumouskin oli luonteeltaan porvarillinen kumous, joka tähtäsi
säätyjen lakkauttamiseen ja liberaalisdemokraattisiin
ihmisoikeuksiin. Kirjasta ilmenee myös, että porvarit ovat
kuitenkin liittoutuneet myös kirkon, aateliston ja papiston kanssa
työväkeä vastaan. Työväenluokkaan on liitetty sellaisia asioita
kuin huono elämänhallinta, pakanallisuus, moraalittomuus,
holtittomuus, matala älykkyys, huono rotu, laiskuus ja synnillisyys.
Kirja tuo mielestäni hyvin esiin sen kuinka me emme ajattele
työnteosta rationaalisesti hyvinvoinnin ja mukavuudenhalun luojana
vaan itsetarkoituksena ja moraalisfanaattisena arvona. Moralistit
eivät usein huomioi sitä, että raaka ja raskas työnteko sekä
pitkä työaika eivät välttämättä ja automaattisesti ole laiskaa
ja rentoa työotetta ja lyhyttä työaikaa tuottavampaa. Ruotsissa on
muuten kokeiltu kuuden tunnin työaikaa onnistunein tuloksin.
Valtiontalous halutaan oikeiston moraalisaarnoissa rinnastaa
kotitalouteen. Ikään kuin kotirouvaan, joka tyytyy nykyiseen
elintasoonsa, rooliinsa sekä keittiönsä ja asuntonsa varustetasoon
eikä valita ja uhriudu. Välillä tekee halvempaa kauppalistaa, että
”ei eletä yli varojen”. Valtiontalous on kuitenkin
todellisuudessa monimutkainen. Se nimittäin edellyttää
kotitalouksilta kuluttamista eli ostovoimaa. Sitä kautta jopa huonoa
elämänhallintaa. Kun kotitalous elää yli varojensa, niin
valtiontalous voi hyvin. Raha kiertää. Kuluttamisen ja synnillisen
mukavuudenhalun kautta syntyy myös uusia työpaikkoja. Kun
Jani-Petteri pikavippaa ja käy baarissa, niin se hyödyttää
kansantaloutta vaikka ei ole yksilön kannalta järkevää.
Tähän kotirouvan orjamoraaliin perustuu hyvin pitkälti myös
oikeistolainen konservatiivisuus sekä
porvarilliskristilliskonservatiivinen parisuhde, seksuaalimoraali ja
elämänhallinta. Näiden arvojen kautta halutaan luoda
mahdollisimman moraalinen yksilö. 1990-luvun laman myötä moni mies
joutui työttömäksi ja vaimo elättäjäksi. Moni mies ei suostunut
tähän alistumaan vaan teki itsemurhan. Vaimo perheen päänä,
elättäjänä ja työttömyysturvan nostaminen loukkasi
porvarilliskristilliskonservatiivista moraalia ja pyhää työn
eetosta. Olihan mies perheen elättävää pää jo keskiaikaisissa
porvarisperheissä. Yläluokan hienostorouvat taas olivat monesti
kotiäitejä. Porvarillinen avioliitto perustuu työssäkäynnin,
perheen ja työnteon pyhälle kolmiyhteydelle, jota ei sovi
kyseenalaistaa. Nykyään pääsääntöisesti suvaitaan homojakin
kunhan he tekevät töitä. He saattavat nousta porvarillisessa
arvohierarkiassa jopa laiskojen heteroiden yläpuolelle.
Lähteet (kirjallisuus):
Henri Autero
blogikirjoittaja
Kirjoitettu ja lähetetty Työkansan Sanomille 18.11.2016
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti