keskiviikko 5. elokuuta 2015

Suomen ihmisoikeushistoriaa

Olen viime aikoina harrastanut tutkimusta koskien Suomen juutalaisluovutuksia asevelimaa natsi-Saksaan ja suomalaisia työleirejä. Suomessa oli työleirejä sotien aikaan ja niiden jälkeen. Ennen vanhaan oli olemassa työlaitoksia mihin ihmisiä voitiin sijoittaa pakkotöihin esimerkiksi irtolaislain nojalla. Kyseessä oli hallinto-oikeudellinen vapaudenriisto.

Suomessa toteutetaan edelleen 30-lukumaista agendaa eristämällä osa ihmisistä oikean työsuhteen ulkopuolelle. Tätä kutsutaan kuntouttavaksi työtoiminnaksi.

Kirjoitin 17.4.2015 tekstissäni "Orjatyö ei kuulu 2000-luvulle" osiossa "Pohja fasismissa" seuraavaa:

Suomen natsimenneisyys on vaiettu asia. Kuntouttavassa työtoiminnassa onkin rippeitä fasismista. Suomen sosiaalihuolto luokittelee ihmisiä. Suomen sosiaalihuolto muistuttaa natsien mustaa kolmiota, josta kuva ohessa. Se luokitteli keskitysleireillä ns. ”epäsosiaaliset” henkilöt (romanit, kehitysvammaiset, prostituoidut, lesbot, alkoholistit, narkomaanit, pasifistit, asunnottomat ja kerjäläiset sekä ne, jotka kieltäytyivät työnteosta). Myös Suomi luokittelee ihmisiä samankaltaisesti. Suomessa monissa tapauksissa esimerkiksi alkoholistit ja kehitysvammaiset eivät saa työstään oikeaa palkkaa vaan he ovat sosiaalihuollon asiakkaita. Kaikki tietänevät natsien kuuluisat keskitysleirit. Myös Suomella on rankka menneisyys orjatöissä. Natsit pitivät Suomessa vankityöleirejä vuosina 1941-45. Natsi-Saksan hirmutekojen jälkeen nousi suuri tarve ihmisoikeustakeille. Sen jälkeen ihmisoikeusjuridiikka onkin kehittynyt huomattavasti. Ja toivottavasti kehittyy vielä entisestään. Suomen yhteiskunnassa ja viranomaiskoneistossa elää silti edelleen fasismi. Mitä muuta voisi kuitenkaan entiseltä natsien liittolaiselta odottaa? Suomella onkin pohjoismaista eniten ihmisoikeustuomioita. Itse olen kitkenyt fasismia Suomesta ja puolustanut ihmisoikeuksia tehtailemalla erilaisia kanteluita ja valituksia.

Myös tänä päivänä on työpajoja olemassa missä tehdään pakkotöitä. Niitä tehdään työttömyysturvan vastineeksi karenssin uhalla. Ennen sentään sanottiin suoraan, että nyt on ”työvelvoite” eikä puhuttu hienotunteisesti työttömän ”osallistamisesta”. Miten tämä liittyy juutalaisiin? No siten, että myös juutalaisia määrättiin Suomessa pakkotöihin.

Kirjoitin edellisessä blogitekstissäni seuraavaa:

 ” Suomalaisesta työleirihistoriasta kertoo esimerkiksi Heinäveden leiri. Sinne tuotiin väkeä kaikista yhteiskuntaluokista. Oli kommunisteja, asunnottomia, prostituoituja, sairaanhoitajia, opettajia. Huonoin kohtalo oli juutalaisilla. Valvojana Heinäveden työleirillä toimineen äitinsä muistelmat kirjaksi koonnut Risto Joutjärvi toteaa YLEN uutisessa seuraavaa: ”Suomessa puhutaan, että Saksaan olisi lähetetty vain kourallinen juutalaisia, mutta Heinävedeltäkin lähetettiin. Riitti että oli juutalaista sukuperää tai ollut naimisissa juutalaisen kanssa. ”

Sisäministeriön antaman virallisen selityksen mukaan juutalaisten luovutuksissa oli vain kysymys ”tavallisesta poliisiasiasta” ja turvapaikkaoikeutensa menettäneiden ”epäsuotavien ja rikollisten ainesten” poistamisesta maasta. Juutalaiset kuljettiin Tallinnan kautta kuolemanlaiva S/S Hohenhörnillä Austwitchin työpajalle.

Tässäpä suomalainen ”tavallinen poliisivirkamies" Anne Frank – tietopankista:



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti