sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Uutisia "kuntouttavasta" työstä ja ipun kantelusta

Ote pdf-asiakirjasta, jonka voit
lukea klikkaamalla tästä.
Lue Vaasan kaupungin selvitys kuntouttavaa työtoimintaa koskevaan kanteluun klikkaamalla tästä. Kantelijana toimii Itsenäisyyspuolueen (IPU) pohjanmaan piiri. Toimin kantelun asiamiehenä. Lue kantelu klikkaamalla tästä. Kantelu on osoitettu eduskunnan oikeusasiamiehelle, joka on pyytänyt asiaan selvitystä STM:n kautta.

Kantelu siis koskee erilaisia kuntouttavan työtoiminnan tarjoajia Suomessa. Yksi tällaisista on Vaasassa toimiva Jupiter-säätiö. Vaasan kaupunki toteaa selvityksessään, että kuntouttavaa työtoimintaa ei hankita yritykseltä. Asia on kuitenkin tulkinnanvarainen.

Vaasan selvityksen liitteenä on Jupiterin selvitys asiasta. Siinä todetaan tulkinnanvaraisuus.
Jupiterin selvityksestä ilmenee mm. seuraavaa: Nimittäin verottaja on katsonut Jupiter-säätiön toiminnan yleishyödylliseksi vuoteen 2013. Verottaja on kuitenkin kesällä 2014 katsonut säätiön toiminnan elinkeinotoiminnan harjoittamiseksi joitakin pieniä poikkeuksia lukuun ottamatta. Myös TE-toimisto on ottanut saman kannan.

Jupiter-säätiö on itse katsonut, että sen toiminta ei täytä elinkeinotoiminnan tunnusmerkkejä. Se onkin vaatinut viranomaisten (verottaja ja TE-toimisto) tekemiin em. päätöksiin oikaisua. Jupiterin mukaan viranomaiset ovat tehneet toisistaan poikkeavia tulkintoja tämänlaisista asioista (siis yleishyödyllisyydestä / elinkeinon harjoittamisesta) eri puolilla maata. Jupiterin mukaan tähän on yritetty saada muutosta mm. valmennusyhteisöjen keskusjärjestöjen kautta.

Jupiter toteaa, että se on valmis viemään asian arviotavaksi ylemmille oikeusasteille ja jopa EU-komissioon asti. Jupiterin mukaan asiassa on tosi kyseessä. Niinkin tosi, että viranomaisten tekemät laintulkinnat johtaisivat käytännössä siihen, että iso osa erilaisista työvalmentajista ei pystyisi toteuttamaan suurinta osaa tehtävistään. Eli selkokielellä tarjoamaan sosiaalipalveluksi kutsuttua työtä, josta ei saa palkkaa.

Tällainen uhka on siis olemassa mikäli Jupiterin oikaisuvaatimukset hylätään. Asia siis vaikuttaa jonkinlaiselta ennakkotapaukselta. Jupiterin mukaan tilanne olisi valtion ja kuntien talouden sekä valmennuspalvelujen asiakkaiden kannalta epämieluisa. Tämän vuoksi Jupiter pyytää sosiaali - ja terveysministeriötä selvittämään asiaa yhdessä työ - ja elinkeino sekä oikeusministeriön kanssa. Tämä pyyntö on tietämykseni valossa tämän kantelun ansiota, koska se mainitaan tässä Jupiterin selvityksessä.

Sosiaalipalveluksi muotoiltu työ ei kyllä oikeasti taloutta paikkaa. Tutkimustieto osoittaa, että sitä kautta harvemmin työllistyy. Sitä paikkaa oikeasti vain oikeat työsuhteet. Siihen Itsenäisyyspuolueella on lääkkeet. Nimittäin kansainvälisen kapitalismin nujertaminen eroamalla EU:sta ja 80-lukulaisen sääntelyn palauttaminen. Suomen lama (ennen EU-jäsenyyttä)
alkoi pääomamarkkinoiden vapauttamisesta. Koko totuus ei ole siinä, että olisi eletty yli varojen. Kun tuo riistoporvareiden kiihkeästi ajama markkinoiden vapauttaminen saatiin aikaan niin siitä se todellinen alamäki alkoi.

EU:n sääntely tukee kapitalismia. EU-ero mahdollistaa 80-lukulaisen keynesiläiseen sääntelyyn ja täystyöllisyyteen perustuvan hyvinvointivaltion palauttamisen. Kansan äänen lukijana olen sitä mieltä, että tuo on porvarillisin yhteiskunta, jonka hyväksyisin. Uusliberalistiseen EU-Suomeen verrattuna sekin on ns. "äärivasemmistolainen".

Lue myös:

Kunnat venkoilevat

Orjatyötä vastaan

Jos haluat niin täytä IPUN kannattajakortti. Lue lisää klikkaamalla tästä.

1 kommentti:

  1. Oikeusasiamies! Hän näyttää asettuvan kaikessa TE-toimiston puolelle ja minun kohdallani rikkoi mieluummin lakia kuin oikaisi päätöstään.

    VastaaPoista